Kategoria

Kauneus

Kauneus

Organic Shop – luonnonkosmetiikkaa pikkurahalla

Organic Shop vegaaniset tuotteet

*tuotteet saatu

Jos mielenkiinto luonnonkosmetiikan tuotteita kohtaan on herännyt, kannattaa ehdottomasti tutustua edulliseen Organic Shop -sarjaan. Mielettömän laajasta ja suorastaan herkullisesta valikoimasta on helppo poimia omat suosikit testiin ja löytää kenties uusia luottotuotteita. Organic Shop -tuotteet maksavat n. 3-10 €, eli oikeasti melko vähän verrattuna muihin Suomessa myytäviin luonnonkosmetiikan brändeihin. Sertifikaateista Organic Shopilta löytyy Cosmos Natural ja BDIH, jotka takaavat turvallisten raaka-aineiden käytön, vastuullisen tuotantoketjun sekä eläinkokeettomuuden.

Organic Shop -tuotteet valmistetaan Virossa, mutta merkki on ilmeisesti alkujaan Venäjältä. Suurin osa Organic Shopin tuotteista on vegaanisia, mutta harmi kyllä heidän nettisivuiltaan ei ainakaan vielä löydy listausta vegaanituotteista. Olenkin käyttänyt apuna esimerkiksi Ruohonjuuren verkkokauppaa, josta löytyy vegaanimerkinnät kunkin vegaanisen tuotteen kohdalta.

Sain testattavaksi Organic Shopin shampoon, hoitoaineen, hiusnaamion, vartalokuorinnan sekä vartalovoiteen. Olin jo aiemmin käyttänyt sarjan shampoota ja vartalovoiteita, joten hieman jo tiesin mitä odottaa: herkullista tuoksua ja kelpo hinta-laatu-suhdetta ainakin!

Seuraavaksi siis tuoreita Organic Shop -kokemuksia testaamistani tuotteista:

Organic Shop vegaaniset tuotteet

Organic Shop shampoo, Vadelma & Acai (4,50 €)

Volyymia antava Vadelma & Acai -shampoo on todella hyvin toimiva tuote luonnonkosmetiikan shampooksi. Sen ainesosista 98 % on luonnollisia eikä se sisällä sulfaatteja, parabeeneja tai silikoneja. Shampoo pesee hiukset puhtaaksi ja jättää niihin miedon vadelman tuoksun. Lisäksi se vaahtoaa hyvin, mikä ei luonnonkosmetiikan shampoille ole aina itsestään selvää juuri sulfaatittomuuden vuoksi.

Organic Shop -hoitoaine, Vadelma & Acai (4,50 €)

Shampoon pariksi löytyy niin ikään tuuheutta antava Organic Shop -hoitoaine vadelman ja acain ravitsevilla ominaisuuksilla varustettuna. Tuote ei ole paras valinta kaikista kuivimmille hiuksille, sillä se ei riitä selvittämään tuhanteen takkuun menevää tukkaa (kuten allekirjoittaneella..). Siispä suosittelen tätä ennemmin liukkaammalle hiuslaadulle ja lyhyille hiuksille – hoitoaine ei latista tukkaa, vaan antaa kunnon volyymia.

Organic Shop vegaaniset tuotteet

Organic Shop -hiusnaamio, Vadelma & Acai (3,90 €)

Rakastan testailla erilaisia hiusnaamioita, sillä kuiva ja karhea hiuslaatuni tykkää kunnon kosteutuksesta ja ravitsevista ainesosista. Tässä Organic Shop -hiusnaamiossa on hiusta vahvistavaa C-vitamiinia vadelmasta sekä A-, B- ja E-vitamiineja Acai-marjasta. Naamio on kuitenkin vadelma-hoitoaineen tapaan tuuheuttava, joten omille hiuksilleni se ei riitä selvittämään kaikkia takkuja. Tuote sopiikin parhaiten tuuheutta kaipaaville hiuksille, jotka eivät takkuunnu helposti tai lyhyille hiuksille. Vadelmahiusnaamio onkin ollut ahkerassa käytössä poikaystävälläni.

Organic Shop -kuorinta, Vadelma (5,50 €)

Vadelmantuoksuinen Organic Shop -kuorinta sopii käytettäväksi vartalolle ja hellänä kuorivana ainesosana siinä toimii sokeri. Tämä vadelmakuorinta tuoksuu mielestäni myös aavistuksen salmiakilta, joten se sopii hyvin makeiden karkkituoksujen ystäville.

Itse kuorin tällä ihon suihkussa aina ennen itseruskettavan levittämistä, jotta rusketuksen lopputulos on mahdollisimman tasainen. Kuorin tällä ihon myös sokerointien välissä, sillä kuorinta ehkäisee ihokarvoja kasvamasta sisäänpäin. Myös vartalovoiteet imeytyvät iholle paremmin, kun iho on ensin kuorittu huolellisesti kuolleesta ihosolukosta.

Organic Shop vegaaniset tuotteet

Organic Shop -vartalovoide, Camellia (5,50 €)

Vartalovoiteilla läträäminen on ihana iltarutiini varsinkin näin talviaikaan. Organic Shopin -vartalovoide on kunnon kokoisessa purkissa, josta riittää kosteutusta iholle pitkäksi aikaa. Kamelia-kukan uutetta ja viittä eri kasviöljyä sisältämän voiteen koostumus on aika lailla täydellinen: tarpeeksi täyteläinen kosteuttaakseen tehokkaasti, mutta tarpeeksi kevyt levittyäkseen helposti ja imeytyäkseen nopeasti.

Ostaisinko uudestaan?

Tuotteita yhdistävät herkullinen tuoksu ja ulkonäkö sekä tietysti todella edullinen hinta, eli ostaisin ehdottomasti uudestaan! Shampoita, vartalokuorintoja ja -voiteita käytän varmasti jatkossakin juuri loistavan hinta-laatu-suhteen vuoksi. Sen sijaan hoitoaineen ja hiusnaamion teho jäi hieman harmittamaan. Käyttäisin sarjan tuotteita todella mielelläni, ellei hiuslaatuni olisi tällainen maailman hankalin! Onneksi miehelle hoitoaine ja hiusnaamio kelpaavat paremmin kuin hyvin 😊

Tuotteita myydään esimerkiksi Sokoksella, Stockmannilla, Tokmannilla ja Ruohonjuuressa.


Ootko testannut Organic Shopin tuotteita?
Kauneus

Kosmetiikkasuosikkeja talveen

The Body Shop Warm Vanilla

*mainoslinkki

The Body Shop Warm Vanilla -tuotteet

The Body Shopin Warm Vanilla on ihanan makea vaniljainen talven kausituoksu, jota on saatavilla vain rajoitetun ajan. Minulta löytyy Warm Vanilla -sarjasta vartalojogurtti, vartalokuorinta sekä käsivoide, jotka ovat kaikki ahkerassa käytössä. Vartalojogurtti on koostumukseltaan todella kevyttä ja hieman geelimäistä, joten se imeytyy ihan hetkessä. Käsivoide on myös tarpeen näin talvisin ja pieni tuubi kulkeekin kevyesti mukana käsilaukussa. Kaikki Warm Vanilla -sarjan tuotteet löydät täältä*.

Mossa kuorinta ja naamio

Mossan syväpuhdistava hiilikuorinta & Glow Cocktail -naamio

Jokaiselle ihotyypille sopiva Mossan Charcoal Scrub on ollut syksyn ja alkutalven käytetyin kuorinta. Hiili sitoo itseensä iholle kertyneitä kemikaaleja, ilmansaasteita ja epäpuhtauksia, jolloin ihosta tulee ihanan puhdas. Pyöreät kuorintarakeet eivät kuitenkaan hankaa ihoa, vaan kuorivat tosi hellästi. Kuorinnan löydät täältä*.

Mossan Glow Cocktail -naamion nimi pitää kyllä niin hyvin paikkansa; ihosta tulee hehkuva! Naamio kirkastaa ihoa ja tasoittaa sen sävyä – eron huomaa oikeasti heti. Kuorinta + naamio -kombo on kyllä tehokas ensiapu silloin, kun iho tuntuu epätasaiselta ja kaipaa kunnon tehohoitoa. Naamion löydät täältä*.

kestovanulaput

Kestovanulaput & sitruunaruoho-palasaippua

Yksi viime vuoden ekoteoistani oli ottaa käyttöön kestovanulaput. Nämä söpöt puuvillaiset kestolaput löysin viime kesänä Indonesiasta Gili Trawanganilta, kuten myös sitruunaruohon tuoksuisen palasaippuan. Pituq Waroeng -nimisen vegaaniravintolan yhteydessä oli nimittäin pieni Charity Shop, jonka tuotot menevät Lombokin apua tarvitseville ihmisille esim. puhtaan juomaveden muodossa.

Näiden zero waste -juttujen käytöstä tulee aina hyvä mieli, kun on pystynyt edes jollain tavalla auttamaan paikallisia. Sain vielä joululahjaksi virkattuja pinkkejä kestovanulappuja, joille onkin tarvetta varsinkin näin talvella, kun kasvovettä tulee lotrattua entistä enemmän.

Boho-meikit

Boho-meikit

Uusissa suosikeissani, Bohon meikeissä yhdistyy ammattimainen laatu, ekologisuus ja eettisyys, mikä näkyy esimerkiksi pakkausmateriaaleissa ja ainesosien luonnollisuudessa. Lisäksi Boho lahjoittaa 1 % liikevaihdostaan luonnonsuojeluun Save The Planet -järjestölle. Kuulostaa aika ihanalta vai mitä?

Sain testattavaksi Bohon vegaanisista meikeistä BB-voiteen, meikkivoidesiveltimen, maapuuterin sekä kynsilakkaa. Itse en lähde koskaan ilman meikkiä edes salille (I know), joten BB-voide on hyvä vaihtoehto nopeaan ja kevyeen meikkiin. Terra Cotta -maapuuteria taas käytetään aurinkopuuterin tapaan ja se antaa iholle ihanaa hehkua samalla kosteuttaen ja suojaten. Kynsilakat ovat usein aikamoisia myrkkycocktaileja, mutta nämä Bohon lakat on valmistettu ilman kaikkia yleisimpiä haitallisia ainesosia (7free-10free sävystä riippuen). Pysyvyydessä ei silti huomaa mitään eroa “pahislakkoihin” verrattuna. Laaja valikoima kohtuuhintaisia Bohon meikkejä löytyy täältä*.

Eco by Sonya itseruskettava kasvovesi ja Glory Oil

Eco by Sonya itseruskettava kasvovesi & Glory Oil

Näin talvisin kun rusketuksesta ei ole tietoakaan, käytän itseruskettavia tuotteita kevyen päivetyksen ylläpitämiseksi. Australialaiset Eco by Sonyan tuotteet saivat alkunsa siitä, että Sonyan sisko sairastui ihosyöpään 30-vuotiaana. Tällöin Sonya alkoi kehittelemään turvallisia vaihtoehtoja aidolle rusketukselle. Pääsin testailemaan Eco by Sonyan paljon kehuttua itseruskettavaa kasvovettä ja siitä tulikin heti uusi suosikki. Luonnonkosmetiikan kasvovesi sisältää kosteuttavaa hyaloronihappoa ja antaa asteittaisen rusketuksen.

Tuote on helppo levittää kestovanulapuilla kevyeksi kerrokseksi kasvoille tavallisen kasvoveden tapaan. Tämän jälkeen täytyy vaan muistaa olla kastelematta ihoa vähintään pariin tuntiin, jotta lopputuloksesta tulee tasainen. Olen käyttänyt tuotetta jo varmaan kymmenen kertaa ja pullo näyttää vieläkin täydeltä – se on siis todella riittoisaa. Kasvoveden löydät täältä*.

Toinen testaamani tuote on Eco by Sonyan Glory Oil -ihoöljy, jota voi käyttää sekä kasvoille että vartalolle. Tämä “ihmeöljyksikin” nimitetty tuote häivyttää iholta juonteita ja arpia sekä auttaa esimerkiksi haavoja parantumaan nopeammin. Antioksidanttipitoinen Glory Oil pitää sisällään E-vitamiinia ja erilaisia siemenöljyjä, olematta kuitenkaan rasvaisen tuntuinen.

(Tuotteet kestovanulappuja ja saippuaa lukuunottamatta PR-näytteitä)

Kauneus

Laadukkaat Inika-meikit testissä

Inika meikit

Muistatte varmaan tavoitteeni lisätä luonnonkosmetiikan osuutta myös meikkipussin sisällössä. Toimivia 100 % luonnonkosmetiikan meikkejä on kuitenkin ollut vähän hankala löytää ja useat luottotuotteeni ovatkin edelleen vegaanista, mutta synteettistä kosmetiikkaa. Testiin saamani Inika-meikit muuttivat kuitenkin käsitystäni luonnonkosmetiikan meikkituotteista – parempaan suuntaan!

Inika Organic on kokonaan vegaaninen ja eläinkokeeton, australialainen meikkibrändi, jonka tuotteet ovat myös luonnonkosmetiikkaa. Inikalta löytyy myös liuta sertifikaatteja vegaanisuudesta, eläinkokeettomuudesta ja luonnollisuudesta: muun muassa Vegan Societyn vegaanikukka, Cruelty Free Australian sekä Organic Cosmetic Italyn sertit. Tuotteiden laadun huomaa heti jo ihan ensimmäisestä kokeilukerrasta lähtien ja löysinkin monta uutta suosikkituotetta, jotka esittelen tässä postauksessa.

Sain Inikan meikeistä testattavaksi BB-voiteen, pari erilaista luomiväriä, voidemaisen highlighterin, kulmavahan sekä poskipunan & huulipunan yhdistelmätuotteen. Näillä sai jo todella kivan ja luonnollisen arkimeikin aikaiseksi.

Meikki Inikan tuotteilla

Inikan luomivärit on ihan superpigmenttisiä ja helposti levittyviä. Testasin Pressed Mineral Eyeshadow Duoa sävyssä Plum & Pearl, joka on sekoitus helmiäistä ja murrettua violettia. Toinen luomiväreistä on vaaleanpunaiseen vivahtava, hohtava Loose Mineral Eyeshadow sävyssä Peach Fetish.

Inika meikit

Inikan BB-voide on ihanan kevyt sekä hengittävä ja antaa iholle tasaisen hehkun. BB-voide on itselläni käytössä etenkin kesäisin, johon tämä tuote sopii varmasti täydellisesti. Tähän mennessä paras testaamani luonnonkosmetiikan BB-voide, joka levittyy tasaisesti ja pysyy kasvoilla koko päivän. Kuulaan lopputuloksen viimeistelee vielä hoitavaa aloe veraa sisältävä voidemainen Light Reflect Cream -highlighter.

Inika meikit

Yksi suosikkituotteistani on monikäyttöinen Lip & Cheek Cream, jota voi sipaista sekä poskiin että huuliin tuomaan lämmintä hehkua. Huomasin, että sävy hieman vaihtuu omien huulten sävyn mukaan, sillä pakkauksessa tuote näyttää punaiselta, mutta huulilla enemmänkin koralliselta. Kerrostamalla tuotetta saa vielä pigmenttisemmän lopputuloksen.

Inika-meikit

Brow Perfector -kulmavaha on täydellinen tuote, jos omistaa jo valmiiksi tuuheat ja näyttävät kulmakarvat. Itselläni näin ei ole, vaan tarvitsen lisäksi vielä kulmakynän tämän tuotteen kanssa käytettäväksi. Vaha pitää kulmat todella hyvin paikallaan ja antaa kivasti myös pigmenttiä. Itseltäni löytyy tämä tuote sävyssä Espresso, joka on siis tummanruskea.

Inika-meikit

Testailujen perusteella Inika-meikit vaikuttavat todella laadukkailta ja ainesosat tarkkaan mietityiltä, jotta tuotteet myös hoitavat samalla ihoa. Inikan tuotteita voi ostaa ainakin Twist Be:n verkkokaupasta*josta löytyy erittäin laaja valikoima tuotteita täydellisen vegaanisen meikin loihtimiseen.

Instagram-tilini puolella on nyt myös käynnissä arvonta Inikan meikeistä, pääset tästä osallistumaan.

*mainoslinkki

Kauneus

PuroBIO -meikit testissä

purobio meikit

Tavoitteenani on ollut jo pitkään päivittää meikkilaatikon sisältöä enemmän luonnonkosmetiikalla. Kun jokin tuote loppuu, pyrin ostamaan uuden tuotteen, joka olisi luonnonkosmetiikkalaatuinen vaihtoehto vanhan tilalle. PuroBIO -meikit tulivat vastaan eräällä kauppareissulla ja ajattelin ostaa muutaman tuotteen testiin.

PuroBIO on sertifioitua italialaista luonnonkosmetiikkaa ja useat tuotteista ovat myös vegaanisia. Vegaaniset tuotteet on merkitty selkeästi Vegan OK -logolla, joten ne on helppo tunnistaa pakkauksia tutkailemalla. Ja mikä parasta – näitä meikkejä ei ole hinnalla pilattu, vaan edullinen voi todellakin olla laadukasta. Edullinen hinta kannustaa myös testaamaan ja siirtymään ei-luonnonkosmetiikan meikeistä kohti luonnollisempia vaihtoehtoja. Sarjasta löytyy kaikki tarpeellinen aina meikkipohjan loihtimisesta huulimeikin viimeistelyyn.

PuroBIO -meikit ihastuttavat laadulla ja edullisella hinnalla

Itse ostin testiin kolme tuotetta: huulipunan, aurinkopuuterin ja kulmakynän. Huulipuna löytyi sävyssä numero 01, jossa on kiva oranssinpunainen vivahde. Huulipuna levittyy voidemaisesti ja tekee huulista puolimattaiset ja peittävät. Tässä on todella hyvä pigmentti ja pysyvyys. Lisäksi tuotteen sisältämä risiiniöljy hoitaa huulia. Punan ympärillä on harmaa pinta, mikä on ihan normaalia luonnonkosmetiikan huulipunalle – se ei vaikuta lainkaan väriin tai lopputulokseen.

PuroBIO Resplendent Bronzer  -aurinkopuuteri on testaamistani tuotteista ehdoton suosikkini. Aurinkopuuterin sävy (03 Beige) on sen verran vaaleahko, että sitä on lähes mahdotonta laittaa överisti. Se myös levittyy tosi nätisti, tuntuu silkkiseltä eikä jätä iholle “mutaisia” kohtia. Neutraalin ja mattaisen sävyn ansiosta voin sutia tätä luonnolliseksi contouriksi poskille, otsalle ja kaulalle. Tällä tuotteella on ihan huippu hinta-laatusuhde!

Purobio meikit

Kestosuosikkini, NYX:in Precision Brow Pencil sai haastajan tästä PuroBIO:n kulmakynästä. Terotettava kulmakynä yllätti pehmeydellään ja pigmenttisyydellään. Kulmakynä myös pysyy hyvin kasvoilla koko päivän. Tästä otin keskiruskean sävyn (07), joka olikin melko tumma sävy kulmissa kunnon pigmentin takia. Ensi kerralla saatan siis kokeilla tästä hieman vaalempaa sävyä.

Löydät PuroBIO -meikit Prismasta ja Hyvinvoinnin Tavaratalosta* edulliseen hintaan. Kurkkaa laajaa valikoimaa ja ihastu!

*mainoslinkki

Onko PuroBIO sinulle tuttu?

Kauneus

Too Faced Born This Way -meikkivoide testissä

Too Faced Born This Way meikkivoide

Kesällä Kuala Lumpurin reissulla pääsin yhteen lempishoppailupaikkaani, Sephoraan! Sephorassa myydään paljon vegaanista kosmetiikkaa ja erityisesti meikkejä sellaisilta brändeiltä, joita on vielä hankalaa saada Suomesta. Näistä yksi on Too Faced. Tällä kertaa ostoskoriini päätyikin siis Too Faced Born This Way -meikkivoide, jota olin jo pitkään halunnut päästä testailemaan.

Myyjän avustuksella löysin itselleni oikean sävyn; Porcelain. Sävy on neutraali ja sopii hyvin vaalealle, hieman päivettyneelle iholle. Käytän talvisin itseruskettavaa, joten sävy on siihen juuri täydellinen. Onneksi Sephoran myyjät osaavat hommansa, sillä itse olisin todennäköisesti valinnut aivan väärän sävyn.

Too Faced Born This Way -meikkivoide lyhyesti:

  • Peittävä
  • Helppo levittää
  • Ei kuivata ihoa
  • Riittoisaa
  • Voi kerrostaa
  • Ei sisällä öljyjä
  • Kestää iholla koko päivän
  • Kätevä pumppupullo
  • Hinta n. 35 €

Born This Way -meikkivoide on puolipeittävä/peittävä, joten se sopii arkikäytön lisäksi hyvin myös peittävämpään juhlameikkiin. Sitä voi myös kerrostaa, mikäli haluaa enemmän peittävyyttä tiettyihin kohtiin. Meikkivoide sulautuu iholle eikä keräänny kuiviin kohtiin tai juonteisiin. Iho ei myöskään tunnu siltä, että siinä olisi meikkiä. Lopputuloksesta tulee siis todella tasainen ja peittävä, mutta kuitenkin luonnollinen.

Lasinen pumppupullo on ylellisen näköinen ja tietysti myös hygieeninen, sillä meikkivoiteen voi annostella suoraan käteen tai beauty blenderiin. Tuote on myös riittoisaa, sillä pigmenttisyytensä ansiosta sitä riittää jo pieni määrä. Meikkivoiteen sisältämä kookosvesi ja hyaluronihappo puolestaan pitävät huolta ihon kosteustasapainosta.

Too Faced Born This Way meikkivoide

Yksi tärkeä kriteeri päivittäin käytössä olevalle meikkivoiteelleni on, ettei se sisällä öljyjä. Meikkivoiteissa (ja muissakin meikeissä) käytetään nimittäin usein mineraaliöljyä, jota syntyy teollisuuden raakaöljyn tuotannossa, bensiinin sivutuotteena. Mineraaliöljy on halpa raaka-aine, jonka vuoksi sitä käytetään hyvin yleisesti esimerkiksi edullisissa markettimeikeissä.

Mineraaliöljyjen haitallisuutta vähätellään, mutta itse en halua käyttää iholleni noin epäluonnollisia ainesosia, jotka saattavat olla jopa karsinogeenisiä. Mineraaliöljyt myös tukkivat ihohuokosia, joten monet iho-ongelmat saattavat johtua juuri näistä meikkien sisältämistä mineraaliöljyistä. Kannattaa siis varmistaa, ettei meikkien tuoteselosteesta löydy esimerkiksi parafiinia, petroleumia tai valkoista öljyä, jotka ovat yleisiä nimityksiä mineraaliöljylle.

Too Faced Born This Way meikkivoide

Tästä Too Faced Born This Way -meikkivoiteesta tuli kyllä uusi suosikkini etenkin näin syys- ja talviaikaan, kun kaipaa peittävämpää lopputulosta. Jos jotain miinusta täytyy keksiä, niin se on hieman hankala saatavuus sekä hinta, joka ei ole meikkivoiteiden sarjassa sieltä edullisimmasta päästä.

Tutustu myös näihin vegaanisiin meikkivoiteisiin:

Kat Von D Lock-it – peittävä meikkivoide normaalille ja rasvoittuvalle iholle.
Urban Decay Naked Skin – kevyt meikkivoide päivittäiseen käyttöön kaikille ihotyypeille.

Kauneus

Syksyn suosikkituotteet + huikea luonnonkosmetiikan ale

Evolve Rainforest Rescue seerumi ja Evolve Daily Detox Facial Wash

Kaupallinen yhteistyö: House of Organic

Ihanaa syyskuuta! Pimenevät illat ja syksyn sateet ovat saapuneeet, mikä tarkoittaa ainakin itselleni pientä hengähtämistä kesän kiireiden jälkeen. Kesän jäljiltä kroppa kaipaa kunnon huolenpitoa ja valmistautumista kylmenevään syksyyn. Syksyisiin kotoiluhetkiin on ihana yhdistää pieni hemmottelu luonnonkosmetiikalla, esimerkiksi kasvonaamion tai ihon kosteuttamisen muodossa.

House of Organicilla on käynnissä luonnonkosmetiikkapäivät ja mahtavia tarjouksia voi käydä nappaamassa ostoskoriin aina sunnuntaihin 8.9. asti. Nyt on siis mahtava tilaisuus täyttää kosmetiikkavarastot syksyyn reiluin alehinnoin. Poimin tähän postaukseen omat lempituotteeni House of Organicin valikoimasta – toivottavasti tekin löydätte näistä uusia suosikkeja!

Evolve Daily Detox -puhdistusgeeli

Yksi merkki pysyy kylppärinkaapissani vuodesta toiseen – aivan ihana Evolve. Minimalistinen lasipullo kätkee sisälleen makean tuoksuisen Daily Detox -puhdistusgeelin, jolla saa poistettua meikin ja muun lian kasvoilta todella tehokkaasti. Iho jää maltillisesti vaahtoavan puhdistuksen jälkeen pehmeäksi ja raikkaaksi. Tämä puhdistusgeeli on taattua Evolve-laatua ja sopii etenkin sekaiholle.

Evolve Rainforest Rescue Blemish -seerumi

Myönnän olevani laiska käyttämään erilaisia seerumeita, mutta tätä Evolven Rainforest Rescue -seerumia en voi vastustaa. Tai oikeastaan sitä tunnetta, miten puhtaalta se saakaan ihon tuntumaan. Erityisesti sekaiholle suunnattu seerumi tasapainottaa, kuorii ja uusii ihoa. Tämä mattaisen lopputulokseen jättävä seerumi ei kuitenkaan kuivata tai ärsytä herkkääkään ihoa, vaan hellästi puhdistaa ja kosteuttaa. Tuoksu on makeahko, mutta tosi mieto ja tuotetta riittää pienestä pullosta huolimatta todella pitkään.

Ben & Anna Japanese Cherry Blossom Sensitive deodorantti

Ben & Anna Japanese Cherry Blossom – soodaton deodorantti

Moni varmasti jo tietääkin, että Ben & Annan deodorantit ovat kestosuosikkejani. Ben & Annalta on tullut uutuutena kolme soodatonta deodoranttia, jotka sopivat nyt myös herkälle iholle. Sooda luonnonkosmetiikan deodoranteissa saattaa herkimmillä ärsyttää kainaloiden ihoa, mutta näissä uusissa tuotteissa ei sitä ongelmaa ole, sillä sooda on korvattu magnesiumilla.

Valitsemani Japanese Cherry Blossom tuoksuu hedelmäisen ihanalle ja kukkaiselle. Uudesta sensitive-sarjasta löytyy myös kaksi muuta tuoksuvaihtoehtoa; raikas Lemon Lime sekä miehisempään makuun Highland Breeze. Tyhjän putkilon voi muiden Ben & Annan pakkausten mukaan kierrättää kartonginkeräykseen (ja sanoa heipat turhalle muoville!).

Geisha Shaver

Geisha Shaver

Jos haussa on zero waste -vaihtoehto sheivaukseen, niin Geisha Shaver on ihan ykkönen! Shaverin metallinen varsi on käytännössä ikuinen ja vaihdettavat partaterät voi tylsyttyään laittaa metallinkeräykseen – tästä ei siis synny lainkaan muovijätettä. Geisha Shaverin omistajana säästää myös rahaa, sillä muoviset höylät ja vaihtoterät ovat usein järkyttävän kalliita. Geisha Shaverin metalliset vaihtoterät monipakkauksessa maksavat sen sijaan vain muutaman euron. Shaverin mukana tulee valmiiksi viisi terää, jotka riittävät jo pitkäksi aikaa.

Geisha Shaver on painavampi muovisiin höyliin verrattuna ja käyttö voi alussa vähän jännittää. Sheivailu on turvallista, mutta kannattaa varmuuden vuoksi aloittaa helpoista kohdista, kuten sääristä ja muistaa myös sheivaussaippua. Tällä saa kyllä niin sileää jälkeä aikaan, että muuhun ei ole enää paluuta. Ja onhan tuo ruusukultainen sheiveri aika kaunista katseltavaa kylppärissä!

Ecodenta Black Whitening hammastahna

Ecodenta Black Whitening -hammastahna

Ecodentan hammastahnat ovat meillä olleet käytössä jo useamman vuoden ja ne kuuluvatkin ehdottomasti parhaisiin luonnonkosmetiikan hammastahnoihin. Tämä valkaiseva, musta hiilihammastahna on yksi suosikeistani raikkautensa ja valkaisutehonsa ansioista. Tässä Black Whitening -tahnassa ei ole fluoria, mutta sitä löytyy monista muista Ecodentan hyväksi todetuista hammastahnoista.

Attitude Orange Leaves -saippua

Attitude Super Leaves -saippua

Kokonaan vegaaniselta Attitudelta löytyy hinta-laatusuhteeltaan huippuhyvät luonnolliset nestesaippuat. Valitsin tällä kertaa Orange Leaves -saippuan, joka pääsi piristämään appelsiinin tuoksullaan keittiösaippuana. Pakko kehua myös pullon kokoa, sillä melkein puoli litraa riittää käytössä pitkään.

Tästä pääset vielä selailemaan House of Organicin -alekuvastoa, josta löytyy kymmenittäin muitakin huipputarjouksia. Kivoja hetkiä luonnonkosmetiikkashoppailujen parissa!

Kauneus

Flora & Curl -hiustuotteet: pelastus kuiville kiharoille

Flora & Curl hiustenhoitotuotteet

*mainoslinkki

Kukaan ei varmasti ole voinut välttyä curly girl -metodin hehkutukselta ja olen viime aikoina itsekin alkanut innostua kyseisestä menetelmästä. Tuntuu aika uskomattomalta, että olen aina suorastaan vihannut omia luonnonkiharoitani ja suoristusrauta on ollut hiusteni paras kaveri päivittäin aina yläasteelta saakka. Nyt kiharoiden valloilleen päästäminen tuntuu kuitenkin hyvältä idealta, enkä ole koskenut suoristusrautaan kuin muutaman kerran tänä kesänä.

Sain yhteistyössä Koreinan verkkokaupasta* testiin uutuutena valikoimiin tulleita Flora & Curl -hiustuotteita. Flora & Curl on erityisesti kiharoille ja laineikkaille hiuksille suunniteltu luonnollinen tuotesarja, jonka tuotteista shampoo, savipuhdistus, hiusöljy ja muotoileva hiusvoide ovat vegaanisia. Tuotteet valmistetaan ilman silikoneja, parabeeneja, kuivattavia alkoholeja sekä keinotekoisia väriaineita ja hajusteita.

Oikeanlaisten, hoitavien tuotteiden käytön ja lämpökäsittelyn minimoinnin seurauksena hiukseni tuntuvat paljon elinvoimaisemmilta kuin aiemmin. Esimerkiksi karheus, kuivuus ja katkeilu on vähentynyt huomattavasti. Vaikka curly girl -metodiin ei lähtisikään ihan 100 %:sti, niin positiivisen vaikutuksen kiharien hiusten rakenteessa huomaa siitä huolimatta. Kaikki tämän postauksen tuotteet sopivat käytettäväksi curly girl -metodissa.

Flora & Curl superfruit shampoo

Flora & Curl African Citrus Bloom Superfruit -shampoo

Ihanan sitruksinen, sulfiititon Flora & Curl -shampoo* pesee hiukset huolellisesti mutta hellästi liasta ja tuotejäämistä. Hiukset ovat pesun jälkeen todella pehmoiset ja ravitun tuntuiset. Jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen huomasin, että shampoo toimii omalle hiuslaadulleni todella tehokkaasti.

Tuote sopii parhaiten korkeahuokoisille hiuksille, jolloin shampoon sisältämä vehnäproteiini pääsee korjaamaan vaurioituneita hiussuomuja. Miten korkeahuokoisen hiuksen sitten tunnistaa? Korkeahuokoiset hiukset tuntuvat karheilta ja kuivuvat nopeasti, kun taas matalahuokoiset hiukset ovat kiiltävät, eivät ime hoitotuotteita itseensä ja kuivuvat hitaasti. Shampoo saattaakin siis latistaa matalahuokoista hiusta ja saada ne tuntumaan jäykiltä. Kannattaa siis tutkia omaa hiuslaatuaan shampoota valitessa, jotta löytyy omille hiuksille oikealla tavalla toimiva tuote.

Flora & Curl curl refresh clay wash

Flora & Curl Coconut Mint Curl Refresh -savipuhdistus

Savipuhdistusta oli jännittävä testata, sillä en aikaisemmin ollut kokeillut mitään vastaavaa. Curl Refresh* on pullossa jauhemaisessa muodossa, joten se sekoitetaan itse lämpimän veden kanssa sopivaksi tahnaksi. Tuotetta levitetään kosteisiin hiuksiin sekä päänahkaan ja annetaan vaikuttaa 15 minuuttia esimerkiksi suihkumyssyn alla ennen pois pesemistä.

Savimineraalit syväpuhdistavat hiuksia ja kookos- ja banaanijauheet puolestaan kosteuttavat tehokkaasti. Pesun jälkeen hiukset ovat yllättävän pehmeät ja kiharat erottuvat selkeämmin. Vaikka savipuhdistus tuntuukin työläältä ja on hieman sotkuista puuhaa, niin lopputulos kyllä palkitsee. Savipuhdistusta käytetään 3-4 viikon välein, joten yhdestä pullosta riittää iloa todella pitkäksi aikaa.

Flora & Curl superfruit hair oil -hiusöljy

Flora & Curl African Citrus Bloom Superfruit -hiusöljy

African Citrus Bloom Hair Oil* on täydellisen tuoksuinen hiusöljy appelsiinin ystäville. Tiesitkö, että appelsiinin tuoksu rentouttaa, vähentää stressiä ja kohottaa mielialaa? Tätä on ihanaa levittää hiuksiin ja nauttia huumaavan hyvästä tuoksusta! Lisäksi öljy tietenkin kosteuttaa ja ravitsee hiuksia, joten katkeilulle ja kaksihaaraisille voi sanoa heipat. Tehoaineina toimivat muun muassa jojoba, mandariini, papaija ja vesimeloni.

Itse käytän hiusöljyä useimmiten tehohoitona. Jos tiedän, että seuraavana aamuna on hiustenpesupäivä, levitän edellisenä iltana reilusti öljyä hiuksiin kamman avulla. Kietaisen hiukset letille tai nutturalle ja annan öljyn vaikuttaa yön yli. Myös muutama tippa öljyä vastapestyihin kosteisiin tai kuiviin latvoihin lisää kiiltoa ja suojaa hiusta ulkoiselta rasitukselta.

Koreina on 100 % eläinkokeeton kosmetiikan verkkokauppa, joten tilatessa voi olla varma tuotteiden vastuullisuudesta. Vegaaniset tuotteet voi lisäksi filtteröidä, joten eettisten ostosten tekeminen on todellakin helppoa! Instagramin puolelta @veganminna löytyy nyt myös arvonta, jossa voit voittaa itsellesi 50 € arvoisen lahjakortin Koreinaan. Kannattaa ehdottomasti käydä osallistumassa!

Kauneus

Parhaat luonnonkosmetiikan aurinkotuotteet kesään

Luonnonkosmetiikan aurinkotuotteet

*postaus sisältää mainoslinkkejä

Suomen kesä on aina yhtä arvaamaton – koskaan ei tiedä tarvitseeko aurinkovoidetta vai itseruskettavaa! Listasin tähän postaukseen parhaat luonnonkosmetiikan aurinkotuotteet, joista löytyy sopiva vaihtoehto joka säälle. Juuri Balilta kotiutuneena voin lämpimästi suositella erityisesti yhtä pettämätöntä aurinkovoidetta ja paria after sunia, joilla pelastaa pienen punoituksen, jos aurinkovoiteen levitys on sattunut unohtumaan. Terveellisempi vaihtoehto auringonotolle on tietysti itseruskettavat, joista myös esittelyssä omat luottotuotteeni!

Biosolis melt-in aurinkovoide

Biosolis Melt-in -aurinkovoide (SPF 30)

Suosikkini vegaanisista luonnonkosmetiikan aurinkovoiteista on ehdottomasti Biosolis Melt-in*, jossa on suojakerroin 30. Biosolis ei jätä ihoa valkoiseksi, vaan sulaa iholle huomaamattomaksi suojakerrokseksi. Tuote sisältää luonnollisia, antioksidanttipitoisia öljyjä, jotka neutralisoivat auringosta aiheutuvia haittoja. Biosolis on testattu niin Italian helteissä kuin Balin paahtavassa auringossa, eikä se ole pettänyt kertaakaan – huipputuote siis!

Luonnonkosmetiikan aurinkovoiteissa suojakerroin on fysikaalinen, kun taas perinteisten voiteiden teho perustuu kemialliseen suojaan. Tämä kemiallinen suoja on haitallista niin omalle terveydelle kuin myös ympäristölle ja eläimille. Siksi suosittelenkin vaihtamaan perinteiset aurinkosuojat luonnonkosmetiikkaan, jotka ovat turvallisia käyttää.

Weleda edelweiss after sun ja Alga Maris after sun

Algamaris After Sun -emulsio

Auringossa oleilun jälkeen iho kaipaa hoivaa ja kosteutusta, jolloin after sun -voide voi olla tarpeellinen. Algamarikselta löytyy miedosti kookoksen tuoksuinen, aloe veraa sisältävä after sun -emulsio*, joka rauhoittaa punoittavaa ihoa. Emulsio imeytyy nopeasti ja koostumukseltaan mukavan kevyt – sitä voi levittää illalla ja mennä vaikka suoraan lakanoiden väliin nukkumaan. 

Weleda Edelweiss After Sun -voide

Weledan after sun -voide* sisältää ihoa rauhoittavaa aloe veraa, ja sillä on mukavasti viilentävä vaikutus. Moni on varmasti kokenut sen polttavan tunteen iholla liian pitkän auringossa oleskelun jäljiltä – tämä tuote tepsii siiihen! (Tuote saatu.)

Zuii itseruskettava vaahto

Zuii Flora Self Tanning Foam -itseruskettava vaahto

Maailman paras itseruskettava on tässä! Zuiin itseruskettava vaahto* on ihan mieletön tuote tasaiseen ja luonnolliseen lopputulokseen. Rusketuksen sävy ei ole lainkaan oranssi, vaan juuri täydellinen – kuin auringosta saatu. Tätä aion käyttää vuoden ympäri, jotta saan tervettä hehkua iholle myös talvella.

Zuiin itseruskettavavaahto kannattaa levittää siihen tarkoitetulla kintaalla pitkin vedoin. Tuotteessa on ohjeväri, joten jo levitysvaiheessa pystyy varmistamaan, että vaahto levittyy tasaisesti joka puolelle. Tuote kuivuu iholle, jonka jälkeen sen annetaan vaikuttaa 2-6 tuntia ennen pois pesemistä. Lopputulos ei ole läheskään niin tumma kuin levitysvaiheessa voisi kuvitella – sitä ei siis kannata säikähtää! Suosittelen vaaleallekin iholle valitsemaan tumman sävyn, sillä päivetys on melko maltillinen. Itseruskettava vaahto sopii erittäin hyvin käytettäväksi myös kasvoille. 

Zuii Luminising creme ja Atopik itseruskettava kasvovesi

Zuii Flora Luminising Creme -voide

Zuiin Luminising Creme -hohdeevoiteella* saa iholle upean hehkun. Voide sävyttää ihoa hieman, mutta on todella kevyt ja kuulas. Käytän itse tätä useimmiten meikkivoiteeseen sekoitettuna, jolloin meikkipohjasta tulee ihanan hehkuva! Pelkästään käytettynä iho saattaa jäädä hieman nahkeaksi (ellei iho ole todella kuiva), mutta sekin korjaantuu kevyellä puuteroinnilla.

Atopik itseruskettava kasvovesi

Vältän itse auringon ottamista kasvoille (vanhentava vaikutus, you know!), joten itseruskettava kasvoille on kesäisin ahkerassa käytössä. Nyt olen hurahtanut Atopikin itseruskettavaan kasvoveteen, jolla on helppo pyyhkäistä kaunis päivetys kasvoille. Lopputulos on luonnollinen ja sen ylläpitämiseen riittää, että käyttää tuotetta maksimissaan pari kertaa viikossa. 

Iho kannattaa kuoria huolellisesti ennen itseruskettavan kasvoveden levitystä, jotta lopputuloksesta tulee tasainen. Levitys tapahtuu vanulapun avulla aivan kuten tavallisen kasvoveden levityskin, mutta se kannattaa tehdä huolella ja varmistaa, että tuotetta levittyy tasaisesti joka kohtaan.

Kauneus

Mitä ostaa Jenkeistä? – Ostosten esittely

Mitä ostaa Jenkeistä?

Jenkkien reissulla oli tällaiselle kosmetiikkahamsterille täysi mahdottomuus olla katsastamatta paikallista tuotevalikoimaa ja niinhän siinä lopulta kävi, että matkalaukku täyttyi mitä ihanimmista ihon- ja hiustenhoitotuotteista sekä meikeistä. Vegaanista kosmetiikkaa oli hyvin tarjolla ja useilta merkeiltä löytyikin liuta eläinkokeettomuudesta kertovia sertifikaatteja.

Olin tehnyt shoppailuhetkiä varten puhelimen muistiinpanoihin valmiin listan vegaanisista tuotemerkeistä, mikä helpotti ostosten tekemistä huomattavasti. Valikoimaa nimittäin löytyi ihan hillitön määrä! Hyviä vinkkejä voi ennen omaa reissua lukea esimerkiksi Cruelty Free Kitty, Etchical Elephant ja Logical Harmony -blogeista, joista löytyy kattavia listauksia eri brändien eläinkokeettomuudesta ja vegaanisista tuotteista.

Mitä ostaa Jenkeistä? Parhaimmat brändit ja ostopaikat:

Kokonaan vegaanisia, USA:ssa myytäviä meikkibrändejä ovat esimerkiksi:

  • Cake Beauty
  • CoverFX
  • Inika
  • Kat Von D Beauty
  • Lime Crime
  • Pacifica
  • Pinrose

Ja brändejä, joilta löytyy myös vegaanisia tuotteita:

  • Anastasia Beverly Hills
  • Becca
  • Buxom
  • First Aid Beauty
  • Milani Cosmetics
  • OFRA
  • Pixi Beauty
  • Pür Cosmetics
  • Stila
  • The Ordinary
  • Too Faced
  • Urban Decay

Mistä vegaanista jenkkikosmetiikkaa kannattaa lähteä etsimään? Sephora on varmasti monelle tuttu ja se kannattaakin kosmettiikkaintoilijan ehdottomasti katsastaa. Kaikista parhaimmat löydöt tein kuitenkin Tj Maxx:ista, Marshallsista sekä Rossista, jotka ovat “outlet-tyyppisiä” tavarataloja. Niistä löytyi etenkin Urban Decayta, Anastasiaa, Too Facedia, Stilaa, Pixi Beautya ja Kat Von D:ta superedulliseen hintaan. Myös luonnonkosmetiikkaa löytyi runsaasti!

Meidän Airbnb-asunnon vierestä Los Angelesista löytyi sattumalta Ross, jossa tuli käytyä muutamaankin otteeseen.. Laajin kosmetiikkavalikoima taisi kuitenkin olla Tj Maxx:issa, jossa sai aikaa kulumaan tunnin jos toisenkin. Whole Foodsin (valtava terveelliseen ruokaan erikoistunut markettiketju) kosmetiikkaosasto yllätti positiivisesti luonnonkosmetiikkavalikoimallaan.

Hyviä kosmetiikkalöytöjä voi tehdä esimerkiksi näistä:

  • Nordstrom
  • Sephora
  • Target
  • Tj Maxx, Marshalls & Ross
  • Walmart
  • Whole Foods (kosmetiikkaosasto)

Yritin itse ostaa tuotteita vain tarpeeseen, mutta huulipunien kohdalla en vaan voinut vastustaa. Mukaan lähti myös bambuhammasharjoja, Schmidt’sin tehokkaita luonnonkosmetiikkadödöjä ($5!!) sekä muita purkkeja ja puteleita, mutta en rehellisyyden nimissä millään jaksanut kuvailla kaikkia 😄 Tässä kuitenkin muutamia highligtseja omista ostoksistani:

Luonnonkosmetiikkaa ihonhoitoon

Lasipurkkeihin pakattuja, ihanan värisiä Truly Organic -kasvonaamioita oli vaikea vastustaa. Pinkki Rose Jelly Face mask kosteuttaa ja Sininen After Sun Jelly Face mask on tarkoitettu nimensä mukaisesti auringonoton jälkeen käytettäväksi. After sun -naamio tuli testattua jo reissussa, sillä saimme molemmat poikaystävän kanssa pienen punan aikaiseksi Venice Beachillä kävellessä. Truly Organic -tuotteita löytyi yllättäen Urban Outfitterssistä.

Provence Beautylta löytyi herkullinen valikoima erilaisia mistejä, kasvoöljyjä ja seerumeita – kaikki vegaanisia ja vielä kohtuulliseen hintaan. Ostin Rose Coconut Water -kasvoveden, jossa on mukana myös kosteutta iholle sitovaa hyaluronihappoa. Tuo lasipullo näyttää kaikessa yksinkertaisuudessaan niin kauniilta kylppärin hyllyllä!

Truly organic face masks, rose coconut waterPacifica on 100 % vegaaninen brändi, jolta ostin testiin Hot Vegan Probiotic & Spice -kasvonaamion sekä Mediterranean Fig -hajuveden. Pacifica ei taida olla täysin luonnonkosmetiikkaa, mutta tuotteissa ei käytetä mitään haitallisia ainesosia, kuten parabeeneja, sulfaatteja tai ftalaatteja. Kasvonaamiota olen testaillut jo muutaman kerran ja se tekee kyllä hyvää iholle. Naamion sisältämät probiootit ja antioksidantit suojaavat ja kookosvesi kosteuttaa ja tasapainottaa.

Pacifican roll-on -hajuvesi on aivan ihanan mausteinen ja sen tuoksussa on makeaa viikunaa, neilikkaa, palmunlehteä ja santelipuuta. Yllättävää oli se, että tuoksu kestää iholla paljon kauemmin kuin “tavalliset” hajuvedet. Pienikokoinen pullo on myös superkätevä sujauttaa käsilaukkuun tai ottaa mukaan matkalle.

Pacifica hot vegan rehab mask, Pacifica mediterranean fig

Tuotteita hiusten hellimiseen

Hiustenhoitoon löytyi Amikan Bombshell Blowout Spray, jota suihkitaan pyyhekuiviin hiuksiin ennen föönausta tuomaan tuuheutta. Olen kokeillut tuotetta pari kertaa ja se kyllä tuuhentaa, mutta samalla tukka menee hiukan takkuiseksi. Tämä sopii siis mielestäni paremmin suoralle ja lasimaiselle hiukselle kuin takkuuntumiseen taipuvalle luonnonkiharalle.

Löysin myös ekologisen lapioharjan Precision Beautylta muutamalla dollarilla. Lapioharjalla saa hiukset setvittyä nopeasti ja se tuntuu olevan hiuksille hellävarainen. Tykkään tosi paljon myös harjan vaaleanpunaisesta väristä, so cute!

Amika Brooklyn bombshell blowout sprayWhole Foodsin mielettömän isolta kosmetiikkaosastolta ostin Acuren Coconut & Marula -hoitoainetta ja Marshallsista puolestaan Renpuren hoitosuihketta hiuksille. Hoitoaine odottaa vielä testailua edellisen pullon tyhjentyessä, mutta suihke on ollut jo kovassa käytössä. 5-in-1 -suihke lupaa kosteuttaa, suojata ja vahvistaa. Lunastaa kyllä lupauksensa ja tuoksuu ihanan raikkaalta!

Acure simply smoothing conditioner, Renpure 5-in-1 treatment mist

High-end -meikkejä edullisesti

Amerikkalaiset meikkimerkit ovat selkeästi edullisempia verrattuna Suomessa myytäviin vastaaviin tuotteisiin. Erityisen hyviä löytöjä voi tehdä jo edellä mainituista Tj Maxx:ista, Marshallsista ja Rossista, jos jaksaa tutkia (tai no suorastaan penkoa!) vähän tarkemmin.

Itselleni ostin Anastasia Beverly Hills -huulituotteita: Matte Lipstick -setin sekä yksittäisen Liquid Lipstickin. Kynsilakkojen joukosta bongasin vegaanisen Orlyn täydellisessä nuden sävyssä. Tuo Orlyn lakka on pysyvyydeltään yksi parhaista! Maksoin siitä 4 dollaria, kun Orlyn lakat näyttäisi esim. Stockalla maksavan yli 16 euroa.

Anastasia huulipunat, Orly kynsilakkaLähdössä USA:n reissulle? Kurkkaa myös parhaat vinkit ruokapaikkoihin New Yorkissa ja Los Angelesissa!

Kauneus

Oilixia – luonnonkosmetiikkaa ainutlaatuisista ainesosista

Oilixia tuotteet

Ylellinen, leikkisä ja laadukas ovat oikeat sanat kuvailemaan Oilixia-brändiä. Sain näitä täydellisissä karkkiväreissä hehkuvia Oilixian tuotteita testiin yhteistyössä Hyvinvoinnin Tavaratalon kanssa ja nyt aionkin jakaa omia Oilixia-kokemuksiani teidän kanssa. Lähdin testaamaan tuotteita ilman mitään ennakko-odotuksia, sillä brändi oli vielä hetki sitten itselleni täysin tuntematon.

Oilixia on kokonaan vegaaninen luonnonkosmetiikkabrändi, jonka valikoimissa on tällä hetkellä kolme tuotetta: kasvojen puhdistusaine sekä kaksi erilaista kasvoöljyä. Oilixian raaka-aineet ovat tarkoin valittuja ja ympäri maapallon kerättyjä. Osa tuotteiden ainesosista on suurelle joukolle vielä tuntemattomia, mikä tekeekin Oilixiasta niin ainutlaatuisen tässä luonnonkosmetiikan koukuttavassa maailmassa.

Jos kaipaat kylppärinkaappiisi oikeasti toimivaa, laadukkaista raaka-aineista valmistettua luonnonkosmetiikkaa, niin Oilixiaan kannattaa ehdottomasti tutustua tarkemmin. Tuotteiden hinnat eivät ole halvimmasta päästä, mutta oikeasti harkituista ja iholle ihmeitä tekevistä raaka-aineista mielellään maksaakin hieman enemmän. Hetki Oilixia-tuotteiden parissa on myös ihanaa luksusta tavallisina arkiaamuina ja -iltoina. Tutustutaan seuraavaksi tarkemmin itse tuotteisiin.

Oilixia tuotteet

Oilixia Austaralian Kakadu Plum Gummy Cleanser -putsari

Tämä Gummy Cleanseriksi* kutsuttu Oilixian tuote on tarkoitettu meikinpoistoon ja ihonpuhdistukseen. Purkkaputsarinakin tunnetun tuotteen koostumus on paksua ja tahmeaa, kuin sulanutta purkkaa! Jännittävä purkkaputsari on yhdistelmä geelimäistä ja öljymäistä tuotetta ja siinä yhdistyvätkin molempien parhaat puolet: pesuteho ja hoitavuus.

Tuotetta levitetään ensin kuiville kasvoille, jonka jälkeen vettä lisätään vähän kerrallaan. Purkkaputsari muuttuu veden kanssa juoksevaksi ja irrottaa todella tehokkaasti kaiken meikin. Tämän Oilixian Gummy Cleanserin kanssa välillä ylitsepääsemättömän vaivalloiselta tuntuva meikinpoistohetki sujuu hauskasti ja tehokkaasti!

Oilixia Australian Kakadu Plum Gummy Facial Cleanser

Oilixia Explorer Blend -kasvoöljy

Hurahdan päivä päivältä enemmän kasvoöljyihin. Tämä Oilixian Explorer Blend* on iholla täydellisen kevyt ja imeytyy kuin huomaamatta. Parinkymmenen eri kasviöljyn sekoitus tekee ihmeitä kasvoille antioksidanttien, rasvahappojen ja vitamiinien vaikutuksesta. Tämä tehopakkaus sisältää myös A-vitamiinin johdannaista eli retinolia, jonka on huhuttu olevan esimerkiksi Kim Kardashianin ihonhoidon salaisuus… Retinoli hidastaa ihon ikääntymistä ja sillä on myös ihoa uudistava, silottava ja kiinteyttävä vaikutus. Oilixian tuotteissa retinoli on peräisin cacay-pähkinästä, jota kasvaa Etelä-Amerikan sademetsissä.

Kasvoveden jälkeen levitän tätä muutaman tipan iholle iltaisin. Kevyenä öljynä tämä sopii käytettäväksi myös meikin alle, mutta itselläni riittää aamuisin yleensä pelkkä kasvoveden suihkiminen. Explorer Blend sopii kaikille ihotyypeille, mutta on erityisen toimiva normaalille ja rasvoittuvalle iholle. Täydellinen valinta myös tulevaan kesään!

Oilixia Explorer Blend Facial oil

Oilixia Amazonian Cacay -kasvoöljy

Suloisessa persikanvärisessä pullossa koreileva Amazonian Cacay -kasvoöljy* on todella ravitseva ja ihanteellinen varsinkin kuivalle iholle. Myös tämä tuote sisältää cacay-öljyä ja retinolia, jolla on tehokas anti-ageing -vaikutus. Tuotteen sisältämät kasviöljyt myös kosteuttavat, kirkastavat ja suojaavat ihoa.

Kuivat kohdat ja talvi-iho nauttivat tästä kasvoöljystä eniten. Kun iho janoaa ylimääräistä kosteutusta ja kimmoisuuden tunnetta, levitän tätä kasvoille nukkumaan mennessä. Aamulla iho tuntuu superpehmeältä ja inhottava kiristyksen tunne pysyy pitkään poissa. Näistä kolmesta tuotteesta tässä Amazonian Cacayssa tuoksu on kaikista huumaavin: sekoitus ihanaa tropiikkia ja makeutta, kuitenkaan olematta yhtään keinotekoinen.

Oilixia Amazonian Cacay facial oilOilixian tuotteet ovat Hyvinvoinnin Tavaratalossa* 20 % alennuksessa toukokuun loppuun (31.5.) asti. Kannattaa ehdottomasti hyödyntää tarjous ja poimia ihanat luksustuotteet omaan ihonhoitorutiiniin huomattavasti edullisemmin!

*mainoslinkki