Nyt vihdoin saan julkaista tämän postauksen häidemme Save the Date -korteista, sillä uskoisin kaikkien vieraiden saaneen nämä tähän mennessä jo käsiinsä! Eli tässä ne ovat – meidän ihanat Save the Date -kortit eli varaa päivä -ilmoitukset, joihin olen enemmän kuin tyytyväinen 😍
Mikä Save the Date?
Ulkomailta Suomeen vasta viime vuosina rantautunut Save the Date on tapa kertoa vieraille hyvissä ajoin, ennen virallisen kutsun lähettämistä tuleva hääpäivä sekä -paikka. Etenkin kesäisin (paitsi tietysti nyt korona-aikaan) ihmiset matkustavat paljon, jolloin tieto häiden ajankohdasta auttaa suunnittelemaan esimerkiksi reissut niin, ettei päällekkäisyyksiä häiden kanssa tule. Tällöin myös kauempaa tulevilla juhlavierailla on enemmän aikaa vaikkapa varailla hotelleja ja sumplia omia työvuoroja.
Etiketin mukaan Save the Date -kortit lähetetään vieraille 6-12 kk ennen juhlapäivää. Itse annoimme kortteja kavereille ja sukulaisille aina nähdessä ja osan postitimme kauempana asuville. Kortit jaoimme n. 8-10 kk ennen häitä.
Mitä Save the Date -korttiin laitetaan?
- Hääparin nimet ja/tai kuva
- Häiden päivämäärä
- Kaupunki
- Maininta siitä, että virallinen kutsu seuraa lähempänä
Näin meidän Save the Date -kortit syntyivät
Löysin kauniin vihreän ja kullan sävyisen hääprintin Etsystä, jossa on aivan valtava määrä erilaisia printtejä jokaiseen tyyliin. Itsekin taisin selailla satoja sivuja ennen kuin se täydellinen osui kohdalle. Oikeat tekstit oli helppo sommitella printin mukana tulleella ohjelmalla, jonne ne myös tallentuivat muokkauksia ja myöhempää käyttöä varten. Myös muut häidemme paperituotteet (kutsut, menukortit, paikkakortit..) toteutamme samalla printillä.
Painatuksen hoidimme Granon kautta ja olin lopputulokseen 100 % tyytyväinen. Toimitus oli nopea ja laatu aivan loistava. Voin ehdottomasti suositella Granoa häiden paperituotteiden painatukseen – kaikki onnistui superhelposti netin kautta.
Kauniit, vaaleanpunaiseen taittavat ja helmiäistä hohtavat kuoret löytyivät puolestaan Papershopista. Henkilökohtaisesti jaettavat kortit annoimme kuitenkin ilman kuoria ja säästimme samalla ainakin hieman luontoa.
Itselleni Save the Date -kortit olivat ensimmäinen konkreettinen asia hääjärjestelyissä, jonka vuoksi halusin puuhastella niiden parissa ja toteuttaa ne perinteisenä paperisena versiona. Vieraatkin ovat selkeästi tykänneet – on ollut ihana bongailla näitä jääkaapin ovista tai hyllyjen päältä! Save the Date on toki näppärä, edullinen ja ekologinen lähettää myös sähköisenä, esim. Whatsapp-viestinä.
Mitäs tykkäätte meidän korteista?
2 Kommenttia
Heidi
07/07/2021 at 13:37Moikka! Aivan ihanat teidän save the date -kortit! Saanko kysyä, kuka nämä kortit oli suunnitellut/mikä kortin nimi oli? 🙂
Minna
09/07/2021 at 20:52Moikka! Voi kiitos ☺️ Tuo meidän printti löytyy täältä: https://www.etsy.com/listing/816574302/greenery-gold-lana-claire-wedding?ref=shop_home_active_1 (tehtiin kylläkin itse hieman muutoksia Templett-ohjelmalla).