Kauneus

Ihana Kauneushoitola Hilla ja uusi ihonhoitorutiini

kauneushoitola Hilla

Yhteistyössä: Kauneushoitola Hilla

Luonnollisuus, vegaanisuus, seesteinen tunnelma ja lempeä yksilöllinen palvelu – niistä on tehty Hietalahden torin laidalla sijaitseva Kauneushoitola Hilla. Kokonaan vegaaninen hoitola on täydellinen paikka pienelle hemmottelulle ja pysähtymiselle kiireisen kaupunkilaisarjen keskellä. Hillan takaa löytyy minulle jo entuudestaan tuttu, ihana Minna.

Tutustuin Minnaan jo ihan pikkutyttönä, ehkä viiden vanhana. Minna ja isosiskoni olivat teiniaikoina parhaita kavereita ja Minna tietysti vietti meillä paljon aikaa. Ja silloin kun ei viettänyt, olivat he siskoni kanssa silti yhteyksissä: muistan vieläkin sen harmituksen, kun en päässyt nettiin tulostamaan koirien kuvia tai pelaamaan, sillä siskoni piti lankapuhelinta varattuna jutellessaan maratonpuheluita Minnan kanssa! Ja siihen modeemiaikaanhan ei sitten puhelinta ja nettiä käytetty samaan aikaan, hah 😄

Aikuisena meidän tiet kohtasi uudelleen veganismin ja luonnonkosmetiikan äärellä, kun osallistuin Kauneushoitola Hillan blogibrunssille. Brunssilla juhlittiinkin jo hoitolan 2-vuotissynttäreitä. Tuohon aikaan Minna suosi vegaaniruokaa, mutta ei ollut vielä kokonaan vegaani. Puheenaine kääntyikin jossain vaiheessa vegaanisuuteen ja juttelimme ainakin kukkotipujen karmeasta kohtalosta kananmunatuotannossa. Ja arvatkaa mitä? Tuon päivän jälkeen Minna ryhtyi vegaaniksi ja nyt hänellä on ollut jo monta vuotta kokonaan vegaaninen, tällä hetkellä seitsemän ihmistä työllistävä Kauneushoitola Hilla – miten mahtavaa!

kauneushoitola Hilla

Unna Nordic Metsäelämys -hoito hemmottelee kaikkia aisteja

Pääsin yhteistyön merkeissä testaamaan kaikkia aisteja hellivää Unna Nordic Metsäelämys -hoitoa, jossa käytettävät tuotteet valitaan yksilöllisesti oman ihotyypin mukaan. Kävin makuulle pehmeälle pöydälle linnun laulua kuunnellen ja pöydän alla vadissa olevia havuja nuuskutellen. Hoito aloitettiin rentouttavalla selkähieronnalla, jonka jälkeen oli vuorossa varsinainen kasvohoito. Se alkoi kasvojen puhdistuksella ja metsäisellä, syväpuhdistavalla turve-hiilikuorinnalla.

Hoidon edetessä vajosin syvemmälle pehmeälle hoitopöydälle ja tunsin, kuinka kehon jännitystilat alkoivat purkaantua. Kasvoille kerrostettiin hoitovesiä ja seerumeja, jotka kosteuttivat ja hellivät ihoa ihanasti. Tätä seurasi rentouttava kasvohieronta ja vielä viilentävä kasvonaamio. Naamion vaikuttaessa hoito viimeisteltiin vielä käsihieronnalla.

Hoidon jälkeen mieli ja keho olivat todellakin rauhoittuneet ja 75 minuuttia riitti hyvin tämän rennon olotilan saavuttamiseen. Iso suositus Metsäelämys-hoidolle – ja vinkkinä myös, että hoito toimii ihan loistavana lahjaideana pientä hemmottelua kaipaavalle!

kauneushoitola Hilla
kauneushoitola Hilla

Metsäretki jatkuu kotona

Sain myös kotiin viemisiksi Minnan kehittelemiä Unna Nordicin tuotteita melkeinpä koko ihonhoitorutiinin edestä. Unna Nordic on siis kokonaan vegaaninen, Leaping Bunny -sertifioitu kotimainen premium-luonnonkosmetiikkasarja, jonka tuotteet saavat inspiraationsa suomalaisesta metsästä.

Tehoaineina toimivat esimerkiksi kosteuttava koivunmahla, vahvistava mänty, antioksidanttipitoiset metsämarjat ja tasapainottava kataja. Tuotteiden hinnat vaihtelevat 28-58 € välillä ja laadun kyllä huomaa heti: raaka-aineet on valittu tarkoin ja vastuullisuus ja eettisyys huomioitu joka saralla. Tuotteet valmistetaan vieläpä omalla tehtaalla Helsingissä. Voitte vaan kuvitella, miten innolla otin nämä tuotteet testiin!

Unna Nordic
Unna Nordic

Unna Nordic Ilta -puhdistusöljy

Koska ihoni tuntui kesän jäljiltä epätasaiselta ja tukkeutuneelta (kiitos etenkin aurinkorasvan), suositteli Minna minulle kaksoispuhdistusta. Kaksoispuhdistus toimii siten, että ensin iho putsataan öljypohjaisella puhdistusaineella ja vasta sen jälkeen geelimäisellä puhdistustuotteella. Puhdistusöljy irrottaa ja liuottaa tehokkaammin iholta esimerkiksi juuri niitä aurinkovoiteen tai meikkivoiteen jäämiä, joihin ei öljytön puhdistustuote välttämättä tehoa. Hieron siis iltaisin Ilta-puhdistusöljyä kuiville kasvoille ja käsiä vilkaistessa kyllä huomaa, miten läpinäkyvä tuote oikein vaihtaa väriä beigeksi vieden meikin mukanaan.

Unna Nordic Raita -puhdistusgeeli

Kun Iltaa on hierottu iholle, astuu kuvioihin Raita, savea sisältävä puhdistusgeeli. Raita levitetään puhdistusöljyn päälle, pyöritellään iholle ja huuhdellaan. Itse toistan puhdistuksen vielä kerran Raidalla, sillä ensimmäisen kerran jäljiltä iho jää vielä hieman öljyiseksi. Tällä tavalla ihosta tulee todella puhdas ja kaikki meikin rippeet valuvat tehokkaasti viemäriin. Raita-puhdistusgeeli sisältää neljää eri savea ja tuoksuu raikkaalle piparmintulle.

Unna Nordic

Unna Nordic Varpu -hoitovesi

Puhdistuksen jälkeen on seuraavana vuorossa kasvovesi. Varpu-hoitovesi on koostumukseltaan hieman geelimäinen, joten sen taputtelu iholle sujuu helposti. Kasvoveden kerrostaminen kannattaa tehdä niin, että ensin taputtelee tuotetta iholle muutaman tipan ja sen imeydyttyä (minulla iho ainakin imaisee tämän todella nopeasti 😄) voi taputella uudestaan muutaman tipan ja toistaa vielä tarvittaessa.

Varpun sisältämä koivunmahla toimii kosteuttajana ja granaattiomenauute boostaa ihon kollageenituotantoa. Tuotteen sisältämät prebiootit puolestaan avittavat ihon hyvää bakteerikantaa toimimaan. Tässä on myös aivan taivaallisen ihana tuoksu, jota ihastelin jo Metsäelämys-hoidon aikana! Ennen kasvovoidetta levitän iholle vielä seerumia, joista käytössä on tällä hetkellä nämä aiemmassa postauksessa esitellyt Laponien tuotteet.

Unna Nordic

Unna Nordic Säde -silmänympärysseerumi

Myönnän olevani laiska käyttämään silmänympärysvoiteita ja näin kolmenkympin lähestyessä olisi kyllä syytä skarpata tässä. Säde silmänympärysseerumin koostumus on nimestä huolimatta ihanan voidemainen. Tätä levittää todella mielellään, sillä seerumi tuntuu iholla miellyttävältä (ja silottava vaikutuskin on aika toimiva motivaattori). Säteen sisältämä koivunmahla, ruusunmarjaöljy ja hyaluronihappo antavat iholle kosteutta ja ravinteita ja fermentoitu granaattiomenauute puolestaan aktivoi kollageenituotantoa. Tuoksu on hyvin mieto, joten tuote sopii myös herkemmille.

Unna Nordic Suvi -kasvovoide

Seerumien jälkeen iholle levitetään vielä kasvovoidetta. Suvi-kasvovoide on koivunmahlapohjainen ja koostumukseltaan kevyt ja öljytön, joten se sopii hyvin omalle sekaiholleni sen kosteuttavan vaikutuksen vuoksi. Tuote imeytyy nopeasti, joten aamuisin ei tarvitse kauaa odotella meikkaamisen aloittamista. Suvi tuntuu iholla ihanan virkistävältä ja tuoksukin on todella raikas!

Unna Nordic

Unna Nordic Paju -kuorinta-naamio

Viimeisenä tuotteena sain vielä testattavaksi Paju Peat Charcoal Bambu Scrubin, eli turvetta, aktiivihiiltä ja bambua sisältävän kuorinnan, jota voi käyttää myös naamiona. Turve ja aktiivihiili imevät iholta epäpuhtauksia ja bambujauhe taas kuorii ja poistaa kuollutta ihosolukkoa. Metsältä tuoksuva naamio ei juurikaan kuivu iholle, joten sellaista inhottavan kiristävää tunnetta ei tätä turvenaamiota käyttäessä tarvitse kokea. Iho jää tästä ihanan pehmeäksi! Lempeä kuorintanaamio kuuluu rutiineihini kerran viikossa, yleensä sunnuntai-iltaisin.


Kauneushoitola Hilla on aivan mieletön paikka: lämmin palvelu, asiantuntevat kosmetologit ja 100 % vegaaniset luonnonkosmetiikan tuotteet takaavat täydellisen hoitolakokemuksen. Iso suositus ihanalle Hillalle ja tehokkaasti toimiville Unna Nordic -tuotteille!

Kauneushoitola Hilla, Hietalahdenkatu 4, 00180 Helsinki
Varaa aika: http://www.kauneushilla.fi/ajanvaraus

Saatat pitää myös näistä

Ei kommentteja

    Jätä kommentti