Auringonlasku ja -nousu, peilityyni järvimaisema, sateen ropinaa lasikatossa, kuplivaa porealtaassa ja aamupalaa sängyssä – niistä oli meidän pieni hemmotteluloma Revontulessa tehty. Kun kotoilu alkoi parin kuukauden jälkeen kyllästyttää ja kaivattiin pientä seikkaulua, pakattiin laukut autoon ja ajeltiin Keski-Suomeen. Perillä Hankasalmen järvimaisemissa odotti Lomakeskus Revontuli ja aivan mielettömän upea lasi-iglu!
Majoituttiin iglussa viikonlopun verran ja heti ensimmäisenä iltana olo oli ihanan rentoutunut. Ympäröivä luonto vei ajatukset pois stressaavista asioista ja pystyttiin täysillä nauttimaan upeista puitteista. Välillä tällainen pysähtyminen tulee kyllä todella tarpeeseen. Mukava sänky ja pehmeät hotellilakanat takasivat myös oikein ihanat yöunet!
Aamupala oli ehdottomasti yksi parhaista hotelliaamupaloista, joita on vegaanina tullut vastaan. Näin korona-aikaan aamupala tarjoiltiin suoraan igluun ja olikin aika ihanaa nauttia se sängyssä ja ihailla samalla hulppeita maisemia lämpimässä peittojen alla. Aamupala piti sisällään vegaanisia juustoja ja leikkelettä, kasviksia, erilaisia leipiä, marjoja, hedelmiä, jugurttia, smoothieta, keksejä, tuoremehua sekä kahvia ja teetä. Arvatenkaan kaikkea ei jaksettu syödä kerralla, joten oli kiva kun aamiaisesta riitti myös pieniksi välipaloiksi.
Majoituttiin Kuiskeessa, joka on kahdella makuuhuoneella varustettu neljän hengen iglu aivan rannan tuntumassa. Igluissa on myös omat pienet keittiöt ja kylpyhuoneet. Pienemmät kahden hengen Aurora-iglut sijaitsevat hieman kauempana rannasta, joten suosittelenkin maksamaan vähän ekstraa paremmasta iglusta, jolloin lasiseinät ja -katto pääsevät kunnolla oikeuksiinsa.
Aivan Kuiske-iglun vieressä sijaitsevat myös sauna ja poreallas, jotka voi vuokrata privaattikäyttöön. Kuuma poreallas oli oikein miellyttävä kokemus ulkolämpötilan huidellessa kymmenen alapuolella 😄 Revontulesta löytyy myös kaikenlaista ulkoaktiviteettia golfista suppailuun. Me kävimme pelaamassa tennistä ja Eetu uskalsi myös uimaankin minun nauraessa ja kuvatessa suoritusta laiturilta…
Koska kesä 2020 matkaillaan täällä koti-Suomessa, on nyt mahtava tilaisuus tutustua kotimaan tarjontaan. Oon aina haaveillut Lapin lasi-igluista keskellä talvea, mutta täytyy sanoa ettei tämä kokemus kyllä jää kakkoseksi. Suomen luonto ja paikasta huokuva rauhallisuus tekivät minilomastamme ihanan rentouttavan elämyksen. Voin ehdottomasti suositella Lomakeskus Revontulta kesälomakohteeksi, jos haluat lomaan myös pientä luksusta! Ihana paikka ja meille jäi reissusta mahtavat muistot ❤️
2 Kommenttia
Sanna
28/05/2020 at 10:06Onhan siinä rannalla myös kaiku-iglu joka on 2hengelle 😉 mutta kyllä,voin suositella noista jompaa kumpaa ihan sijaintinsa takia. Muut iglut olivat vähän ehkä “syrjässä”.
Minna
29/05/2020 at 18:21Jep, niin on! Siinä taitaa olla vielä mahtavammat maisemat Kuiskeeseen verrattuna, kun lasiosaa ei ole jaettu kahteen osaan 😍