Monthly Archives:

toukokuu 2020

Häät

Tasan vuosi häihin – mitä kuuluu hääsuunnittelulle?

vuosi häihin

Kuvat: Maria Ahokas Photography

Niin jännittävää ajatella, että täsmälleen vuoden päästä ollaan ehkä juuri tanssittu meidän häätanssi ja bileet ovat pikkuhiljaa käynnistymässä! Tänään, 29.5.2020 on siis tarkalleen vuosi häihin, meidän tärkeään päiväämme.

Tämän vallitsevan tilanteen ja epävarmuuden vuoksi kevät on ollut hääsuunnittelun osalta hiljaista ja suoraan sanottuna ei ole edes huvittanut miettiä hääjärjestelyjä. Takaraivossa on koko ajan ollut pieni pelko siitä, että mitä jos uusi korona-aalto pyyhkäisee yli myös ensi keväänä. Myös tämän kevään ja kesän parien puolesta on ollut haikea mieli, sillä moni on joutunut siirtämään hartaasti suunniteltuja häitään jopa vuodella.

vuosi häihinJoitain isompia varauksia ollaan kuitenkin tehty ja saatu luotua vähän tukevampia raameja tulevalle hääpäivällemme. Onneksi varasimme juhlapaikan heti kihlauksen jälkeen vajaa vuosi sitten, sillä se oli jo silloin buukattuna täyteen koko kesälle kahden vuoden päähän (onneksemme toukokuinen lauantai oli vielä vapaana)!

Tänä viikonloppuna meillä on tarkoituksena mennä kirkolle ja juhlapaikalle katsomaan, miltä siellä näyttää tähän aikaan vuodesta. Juhlapaikkamme Tenalji von Fersenin vieressä on puutarha, jossa kokoonnumme vihkimisen jälkeen alkumaljojen ääressä (sään salliessa toki), joten haluan nähdä ennalta, miten vihreää siellä on ja mitkä kukat siellä kukkivat juuri nyt 😄

Nyt kun häihin on tasan 12 kuukautta, on hyvä aika ottaa pieni tilannekatsaus hääjärjestelyihin. Tuntuu, että mahdollisuuksia on rajaton määrä ja niistä jokaisen haluaisi katsoa läpi, ettei vaan missaa mitään. Sen takia päätöksenteko on hieman takkuillut, mutta eiköhän me vielä opita kilpailuttamisen salat ja muut järjestelyniksit matkan varrella!

Vuosi ennen häitä meillä on…

  • Juhlapaikka varattuna (Tenalji von Fersen Suomenlinnassa)
  • Kirkko alustavasti varattuna (Uspenskin katedraali)
  • Valokuvaaja varattuna (tai itseasiassa kaksi!)
  • Meikkaaja varattuna
  • Sukkanauha tehtynä (helppo DIY-ohje täällä!)
  • Alustava vieraslista laadittuna
  • DJ varattuna
  • Hääbiisi valittuna

Ja seuraavaksi pitäisi…

  • Lähettää Save the Date -kortit
  • Varata videokuvaaja
  • Valita kaasot ja bestmanit
  • Varata kampaaja

vuosi häihinYksi asia on tässä vajaan vuoden aikana tullut selväksi – häiden järjestäminen käy melkein työstä! Mutta koska rakastan kaikenlaista suunnittelua ja listojen laatimista, on tämä myös ihanaa aikaa. Nyt täytyy vain yrittää nauttia tästä ajasta ja uskoa, että kaikki järjestyy aina lopulta parhain päin. Se jää sitten nähtäväksi, millainen Bridezilla minusta on kuoriutunut puolen vuoden päästä! 😉

Matkustus

Viikonloppu lasi-iglussa – Lomakeskus Revontuli

Lomakeskus Revontuli

Auringonlasku ja -nousu, peilityyni järvimaisema, sateen ropinaa lasikatossa, kuplivaa porealtaassa ja aamupalaa sängyssä – niistä oli meidän pieni hemmotteluloma Revontulessa tehty. Kun kotoilu alkoi parin kuukauden jälkeen kyllästyttää ja kaivattiin pientä seikkaulua, pakattiin laukut autoon ja ajeltiin Keski-Suomeen. Perillä Hankasalmen järvimaisemissa odotti Lomakeskus Revontuli ja aivan mielettömän upea lasi-iglu!

Lomakeskus Revontuli kokemuksiaMajoituttiin iglussa viikonlopun verran ja heti ensimmäisenä iltana olo oli ihanan rentoutunut. Ympäröivä luonto vei ajatukset pois stressaavista asioista ja pystyttiin täysillä nauttimaan upeista puitteista. Välillä tällainen pysähtyminen tulee kyllä todella tarpeeseen. Mukava sänky ja pehmeät hotellilakanat takasivat myös oikein ihanat yöunet!

 Revontuli resort aamupalaAamupala oli ehdottomasti yksi parhaista hotelliaamupaloista, joita on vegaanina tullut vastaan. Näin korona-aikaan aamupala tarjoiltiin suoraan igluun ja olikin aika ihanaa nauttia se sängyssä ja ihailla samalla hulppeita maisemia lämpimässä peittojen alla. Aamupala piti sisällään vegaanisia juustoja ja leikkelettä, kasviksia, erilaisia leipiä, marjoja, hedelmiä, jugurttia, smoothieta, keksejä, tuoremehua sekä kahvia ja teetä. Arvatenkaan kaikkea ei jaksettu syödä kerralla, joten oli kiva kun aamiaisesta riitti myös pieniksi välipaloiksi.

 Revontuli resort poreallas
 Revontuli resort
 Revontuli resort poreallasMajoituttiin Kuiskeessa, joka on kahdella makuuhuoneella varustettu neljän hengen iglu aivan rannan tuntumassa. Igluissa on myös omat pienet keittiöt ja kylpyhuoneet. Pienemmät kahden hengen Aurora-iglut sijaitsevat hieman kauempana rannasta, joten suosittelenkin maksamaan vähän ekstraa paremmasta iglusta, jolloin lasiseinät ja -katto pääsevät kunnolla oikeuksiinsa.

Aivan Kuiske-iglun vieressä sijaitsevat myös sauna ja poreallas, jotka voi vuokrata privaattikäyttöön. Kuuma poreallas oli oikein miellyttävä kokemus ulkolämpötilan huidellessa kymmenen alapuolella 😄 Revontulesta löytyy myös kaikenlaista ulkoaktiviteettia golfista suppailuun. Me kävimme pelaamassa tennistä ja Eetu uskalsi myös uimaankin minun nauraessa ja kuvatessa suoritusta laiturilta…

Lomakeskus Revontuli auringonlasku
 Revontuli resort aamuapalaKoska kesä 2020 matkaillaan täällä koti-Suomessa, on nyt mahtava tilaisuus tutustua kotimaan tarjontaan. Oon aina haaveillut Lapin lasi-igluista keskellä talvea, mutta täytyy sanoa ettei tämä kokemus kyllä jää kakkoseksi. Suomen luonto ja paikasta huokuva rauhallisuus tekivät minilomastamme ihanan rentouttavan elämyksen. Voin ehdottomasti suositella Lomakeskus Revontulta kesälomakohteeksi, jos haluat lomaan myös pientä luksusta! Ihana paikka ja meille jäi reissusta mahtavat muistot ❤️

Häät

Tee itse sukkanauha häihin

Tee itse sukkanauha häihin

Nyt kun on ollut hyvin aikaa puuhastella kotona, olen saanut yliviivattua häälistaltakin taas yhden asian – nimittäin sukkanauhan! Rakastan kaikkia DIY-juttuja, joten tee itse sukkanauha oli hauska väsätä ja se valmistui myös yllättävän helposti. Haluankin siis jakaa teille myös ohjeen tähän ihanaan DIY-sukkanauhaan.

Kaikki tarvikkeet sukkanauhaan löysin anopin vanhoista askartelutarvikkeista, joten itse tehty sukkanauha valmistui 100 % kierrätysmateriaalista. Koska haluan häidemme olevan suurilta osin ekologiset, olen iloinen tällaisista pienistäkin jutuista, mitkä voi toteuttaa ympäristöä säästäen. Ja säästäähän itse tekemällä vähän rahaakin, mitä saa häihin palamaan muutenkin jo ihan tarpeeksi 😄

Sukkanauhan tekemiseen tarvitset ompelukoneen, mutta ompelu ei vaadi monimutkaista osaamista – DIY sukkanauha onnistuu siis aloittelijaltakin. Ompelussa tarvitsee käyttää vain suoraa ommelta ja hieman siksakkia. Ja kauniisti rypyttyvä pitsi antaa kyllä anteeksi vinoon menneen tikin jos toisenkin, joten rohkeasti vaan tekemään!

Tee itse sukkanauha – ohje

Tarvikkeet:

Pitsinauhaa
Kuminauhaa
Sakset
Nuppineuloja
Hakaneula
Ompeluneula
Lankaa
Koristeeksi esim. rusetteja, strasseja, helmiä…

DIY sukkanauha häihin

Tee näin: 

1. Mittaa reiden ympärys siitä kohdasta, jossa aiot sukkanauhaa pitää ja kerro se 1,3:lla. Leikkaa pitsinauhasta kaksi tämän pituista palaa. Oman reiteni ympärysmitta on 55 cm ja 55 cm x 1,3 = 72, joten leikkasin nauhasta kaksi 72 cm pituista palaa.

2. Aseta nauhat vastakkain ja kohdista tarpeen mukaan myös pitsikuvio. Kiinnitä nauhat toisiinsa nuppineuloilla.

3. Seuraavaksi pitsinauhaan ommellaan kuminauhalle kuja ompelukoneella. Ompele suoralla ompeleella pari millimetriä kuminauhaa leveämpi kuminauhakuja siten, että se jää pitsinauhan keskelle.

4. Mittaa kuminauhasta sopivan pituinen pätkä (omassani kuminauhan pituus n. 45 cm) ja pujota se hakaneulaa apuna käyttäen kuminauhakujan läpi. Jätä kuminauhaa molemmista päistä ainakin sentin verran näkyville.

5. Aseta pitsinauha kaksinkerroin ja ompele sauma kiinni suoralla ompeleella pariin – kolmeen kertaan, jotta sukkanauha kestää varmasti venytystä.

6. Leikkaa ylimääräiset kuminauhan päät pois ja päättele sauma siistiksi vielä siksakilla. Käännä sukkanauha oikein päin, jotta sauma jää sisäpuolelle.

7. Ompele sukkanauhaan vielä käsin haluamasi koristeet ja valmista tuli!

DIY sukkanauha häihinVaikka en olekaan se kaikista perinteisin morsian, päätyi sukkanauhaan silti jotain sinistä. Ensin halusin ehdottomasti suosikkiväriäni vaaleanpunaista, mutta jotenkin tuo vaaleansininen kapea pitsinauha vaan näytti kaikista upeimmalta yhdistettynä pieneen helmisydämeen.

Tee itse sukkanauha häihin

Mitäs pidätte? 😊

Ruoka

Kukkakaalia chili-inkiväärikastikkeessa

Kukkakaalia chili-inkiväärikastikkeessa

Kukkakaali kuuluu niihin kasviksiin, joista ennen vegaaniksi ryhtymistä en paljoa piitannut, mutta nykyään se maistuu niin wokeissa, curryissa, wingseissä kuin sellaisenaankin dipattuna. Tällä kertaa valmistin kukkakaalista tahmeaa, aavistuksen makeaa, chilillä ja inkiväärillä maustettua kastiketta. Vaikka kastike tehdäänkin alusta asti itse, ei resepti ole ollenkaan vaivalloinen – näillä herkullisilla raaka-aineilla ja mausteilla on helppo onnistua.

Kukkakaalia chili-inkiväärikastikkeessa (4 annosta)

1 pienehkö kukkakaali (n. 500 g)
2 valkosipulinkynttä
3 cm pala inkivääriä
1-2 punaista chiliä
0,5 dl siirappia
0,75 dl riisiviinietikkaa
5 rkl soijakastiketta
2 rkl öljyä
1,5 rkl maissitärkkelystä
0,75 dl vettä

Lisukkeeksi riisiä, ruohosipulia ja tuoretta chiliä

1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
2. Pese kukkakaali ja irrottele nuput. Leikkaa nuput samankokoisiksi ja asettele ne uunipellille leivinpaperin päälle.
3. Paahda uunissa n. 15-20 minuuttia, kunnes kukkakaalit ovat kauniin värisiä ja kypsiä. Käännä kukkakaalit tarpeen mukaan paiston keskivaiheilla.
5. Laita riisi kiehumaan ohjeen mukaan.
4. Kukkakaalien ja riisin kypsyessä aloita kastikkeen valmistus. Purista ensin valkosipulit, raasta inkivääri ja pilko chilit. Poista chileistä siemenet, jos haluat kastikkeesta miedompaa.
5. Lisää pannulle valkosipuli, inkivääri, siirappi, riisiviinietikka, soijakastike ja öljy. Kuumenna seos kiehuvaksi.
6. Sekoita keskenään maissitärkkelys ja vesi ja kaada kiehuvan kastikkeen joukkoon. Sekoita kastiketta muutama minuutti, jotta se suurustuu. Ota valmis kastike pois liedeltä.
7. Lisää kastikkeen joukkoon kypsät kukkakaalit ja kääntele varovasti kastiketta joka puolelle.
8. Tarjoile riisin, ruohosipulisilpun ja tuoreen chilin kera.

Kukkakaalia chili-inkiväärikastikkeessa

Kauneus

Ihonhoitorutiini juuri nyt

Ihonhoitorutiini vegaani

Koska vallitsevien olosuhteiden vuoksi kotioloissa tulee meikkailtua paljon vähemmän normaaliin verrattuna, on myös ihonhoitorutiini karsiutunut sen myötä huomattavasti vähempiin tuotteisiin. Toisaalta olen myös yrittänyt käyttää loppuun sellaisia tuotteita, joiden säilyvyys on tulossa tiensä päähän ja joiden tilalle tulevat, uudemmat purnukat jo huutelevat omaa vuoroaan kosmetiikkalaatikon perukoilta. Olen saanut kulutettua melkein loppuun esimerkiksi yhden luonnonkosmetiikan deodorantin, joka ei loppujen lopuksi sitten ollutkaan niin toimiva, mutta kotona puuhaillessa sillä kyllä pärjää.

Yleensä ihonhoitorutiiniini kuuluu olennaisena osana myös kasvovesi, mutta sen loppuessa huomasin pärjääväni ainakin toistaiseksi hetken aikaa ilmankin. Tällä hetkellä käytössä olevat tuotteet koostuvat puhdistustuotteista, parista eri seerumista ja kasvoöljystä. Tältä näyttää ihonhoitorutiini tällä hetkellä: 

Kolme Cosmetics puhdistusmaitopulveri

1. Kolme Cosmetics -puhdistusmaitopulveri

Sain PR-näytteenä testattavaksi Kolme Cosmeticsin uuden normaalille ja sekaiholle tarkoitetun zeoliitti-puhdistusmaitopulverin. Tuote sisältää ainoastaan muutamaa toxfree-ainesosaa: zeoliittia, kaurasilkkiä ja eteerisiä öljyjä! Zeoliitti on luonnossa esiintyvä mineraali, joka negatiivisen varauksensa vuoksi vetää epäpuhtauksia puoleensa iholta jättämättä ihoa kuitenkaan kiristäväksi.

Lasipullossa olevaa jauhemaista tuotetta levitetään kädelle ja lisätään joukkoon hieman vettä niin, että muodostuu puhdistusmaitoa. Pulverin käyttäminen on hieman työläämpää ja sotkuisempaa valmiisiin putsareihin verrattuna, mutta hyvältä tuntuva iho on kyllä vaivan arvoistakin. Paksua meikkikerrosta tai vahvaa silmämeikkiä tällä ei tosin saa iholta pois, mutta esimerkiksi kevyt BB-voide sen sijaan lähtee hyvin. Meikittömien kasvojen puhdistukseen aamuisin tämä sopii mielestäni kaikista parhaiten.

Puhdistusmaitopulveri on monikäyttöinen, sillä sitä voi käyttää myös naamiona. Sekoitan pieneen astiaan vajaan ruokalusikallisen pulveria ja sen verran vettä, että koostumus on jämäkkä, mutta helposti levittyvä. Annan naamion vaikuttaa iholla noin 15 minuuttia, jonka aikana zeoliitti ja teepuuöljy syväpuhdistivat ihon ihanan pehmoiseksi.

Evolve Rainforest Rescue ja Sukin kuorinta

2. Sukin Signature -kasvokuorinta

Ihonhoitorutiinin olennainen osa on puhdistuksen lisäksi myös kuorinta. Tällä hetkellä käytän Sukin Signature -kasvokuorintaa, jonka kermaisessa koostumuksessa kuorivana ainesosana toimii saksanpähkinän kuoret. Tämä täyteläinen kuorinta sopii hyvin kuivemmallekin iholle, sillä se sisältää ihoa hoitavia öljyjä eikä iholle jää kuorinnan jälkeen lainkaan kuivaa tai kiristävää tunnetta.

Australialaisen Sukin-merkin tuotteita saa Suomesta ainakin Lookfantasticilta tilaamalla (itse nappasin omani viimeisillä tuhlattavilla ringgiteillä Kuala Lumpurin lentokentältä).

3. Evolve Rainforest Rescue -seerumi

Ihonhoitorutiini vaatii (karanteeniherkuttelun vuoksi 😄) myös puhdistavaa seerumia. Evolven Rainforest Rescue -seerumista olen kertonut jo aikaisemmin tässä postauksessa, mutta se on edelleen suosikkituotteeni etenkin silloin, kun iho kaipaa tasapainoa. Puhdistavan seerumin koostumus on ihana ja se jättää ihon mattapintaiseksi. Levitän seerumia puhtaalle iholle pelkästään helposti kiilteleville alueille leukaan, nenään ja otsaan, sillä vain tietyt alueet kaipaavat tätä seerumia.

Bybi Bakuchiol Booster

4. Bybi Beauty Bakuchiol Booster

Puhdistavan seerumin jälkeen kosteutan ihoa vielä ihanalla Bybi Beauty Bakuchiol Boosterilla, joka on valittu esimerkiksi Ruohonjuuren parhaaksi ihonhoitotuotteeksi.  Ja olen kyllä samaa mieltä – samanmoista tehoa saa harvasta tuotteesta. Ihon kollageenituotantoa tehostava seerumi saa ihon näyttämään nuoremmalta ja jotenkin vaan hehkuvammalta! Salainen ainesosa on bakuchiol, vegaaninen vaihtoehto A-vitamiinista johdetulle, useimmiten eläinperäiselle retinolille.

Retinoli hidastaa tutkitusti ihon ikääntymistä ja parantaa kimmoisuutta. Kolmenkympin uhkaavasti lähestyessä joutuukin jo kiinnittämään huomiota tällaisiin seikkoihin 😄 Vaikka tämä seerumi onkin öljymäinen, imeytyy se helposti ihoon ja meikata voi aivan normaaliin tapaan. Tuote on kohtuuhintainen ja muutama tippa kerrallaan käytettävänä myös erittäin riittoisa.

5. A’kin -ruusunmarjaöljy

Yöksi lisään ihonhoitorutiiniin vielä pari tippaa superkosteuttavaa ja ihonsävyä tasoittavaa A’kin -ruusunmarjaöljyä. Ruusunmarjaöljyn hyödyistä on netti pullollaan tietoa, mutta tiivistetysti se sopii hyvin etenkin sekaiholle ja rasvoittuvalle iholle, sillä se ei tuki lainkaan ihohuokosia. Ihanan öljystä tekee sen ihonsävyä ja arpia tasoittava vaikutus. Iho näyttää myös paljon heleämmältä aamuisin, kun illalla on muistanut levittää tätä.