Leivonta

Vegaaninen sitruunakakku valkosuklaamoussella

Vegaaninen sitruunakakku

Näin helmikuun alussa juhlin taas vegaanisynttäreitä – tänä vuonna täyteen tuli jo viisi kokonaista vuotta! Woohoo! Juhlan kunniaksi piti tietysti leipoa kakku. Haaveilin kirpeän ja ällömakean yhdistelmästä, joten keittiössä valmistui tällä kertaa vegaaninen sitruunakakku, joka kätkee vaaleiden sitruunakakkupohjien väliin valkosuklaamoussea, kuorrutteeksi sitruunakreemiä ja pinnalle vielä täyteläistä valkosuklaa-ganachea.

Kakku valmistuu yhteensä neljästä kerroksesta: se ei halkaisijaltaan ole suuri, mutta korkeutensa (ja makeutensa) ansiosta riittävä kakku 6-8 hengelle. Jos tämän tyyppinen kakku ei ole tuttu, kannattaa ennen kakun tekoa kurkata esimerkiksi tästä videosta (kohta 13:00 eteenpäin), miten kuorrutteen ja ganachen saa levitettyä tasaisesti.

Vegaaninen sitruunakakku valkosuklaamoussella

Pohja:

3,5 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa
1,5 dl rypsiöljyä
1,5 dl omenasosetta
1 sitruunan raastettu kuori
1 dl sitruunamehua
6 dl vehnäjauhoja
2,5 tl leivinjauhetta
2 dl vissyä

Kaura-/soijamaitoa pohjien kostuttamiseen

Valkosuklaamousse:

1,5 dl soijavispiä
80 g valkosuklaata (iChoc)
100 g vegaanista tuorejuustoa (Violife)

Sitruunakreemi:

100 g vegaanista margariinia (tummansininen Keiju)
3 rkl sitruunamehua
250 g tomusokeria
(Keltaista elintarvikeväriä)

Valkosuklaa-ganache:

3 rkl soijavispiä
120 g valkosuklaata (iChoc)

1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen ja vuoraa uunipelti leivinpaperilla.
2. Raasta yhden sitruunan kuori ja purista sitruuna mehuksi. Sekoita kulhossa sokeri, vaniljasokeri, suola, omenasose, sitruunamehu, sitruunan kuori ja öljy. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet eli vehnäjauho ja leivinjauhe.
3. Lisää kuivat aineet taikinaan ja sekoita varovasti, jotta taikinaan ei synny sitkoa. Kaada joukkoon vissy ja sekoita vain sen verran, että taikinasta tulee tasaista.
4. Kaada taikina uunipellille ja paista n. 30 min. Voit testata pohjan kypsyyttä keskeltä hammastikulla: jos tikkuun ei tartu taikinaa, on pohja valmis.

5. Anna pohjan jäähtyä hyvin ennen leikkaamista. Leikkaa pohjasta neljä n. 17 cm ympyrää. Pohjasta pitäisi riittää kolmeen kokonaiseen ympyrään + yhteen kahdesta puolikkaasta muodostuvaan ympyrään. Leikatessa kannattaa käyttää apuna esim. kartongille leikattuja muotteja tai sopivan kokoista kantta/lautasta.
6. Valmista valkosuklaamousse vatkaamalla soijavispi kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata valkosuklaa ja lisää vaahdon sekaan yhdessä tuorejuuston kanssa. Sekoita tasaiseksi ja nosta hetkeksi jääkaappiin.
7. Aloita kakun kasaaminen. Leikkaa leivinpaperista leveitä suikaleita lautaselle ja aseta ensimmäinen pohja niiden päälle siten, että suikaleet jäävät reunoille. Näin kakkulautanen ei sotkeudu ja saat kakusta siistimmän sitruunakreemiä levittäessä. Kostuta pohjaa reilusti kasvimaidolla.
8. Annostele 1/3 valkosuklaamoussesta pohjan päälle ja levitä tasaisesti leivontalastaa apuna käyttäen. Tee sama toiselle ja kolmannelle pohjalle. Käytä kahdesta puoliympyrästä muodostuva pohja jompaan kumpaan näistä kerroksista, jotta kakku pysyy tukevana.
9. Nosta neljäs pohja kakun päälle ja kostuta myös se kasvimaidolla. Nosta kakku jääkaappiin jähmettymään.

10. Valmista sitruunakreemi vatkaamalla yhteen margariini, tomusokeri ja sitruunamehu. Lisää tarvittaessa tomusokeria, jotta saat jämäkän, mutta helposti levittyvän kreemin. Voit halutessasi värjätä kreemin keltaisemmaksi elintarvikevärillä.
11. Kuorruta kakun päällinen ja reunat tasaisesti kreemillä leivontalastan avulla. Kun kuorrute on tasainen, poista aikaisemmin laittamasi leivinpaperisuikaleet.
12. Valmista sitten valkosuklaa-ganache. Lämmitä kattilassa soijavispiä ja sulata suklaa siihen. Ganachen ei tarvitse kuumentua; riittää, että suklaa sulaa siihen. Valuta hieman jäähtynyt ganache kakun päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa ennen koristelua.

Vegaaninen sitruunakakku

Saatat pitää myös näistä

2 Kommenttia

  • Vastaa
    sari
    05/02/2020 at 10:16

    Mikä on kakkuvuoan halkaisijan koko?

    • Vastaa
      Minna
      06/02/2020 at 12:18

      Tämä kakkupohja tehdään uunipellille, eli kakkupohjat leikataan levystä 🙂 Yhden pohjan halkaisijaksi tulee aina n. 16-17 cm 🙂

Jätä kommentti