Häät

Ekologiset häät – miten ja miksi?

Ekologiset häät

Koska ekologisuus on itselleni tärkeää ihan tavallisessa arjessa, haluan kiinnittää huomiota myös tulevien häittemme ympäristöystävällisyyteen. Miten yhdistää pikkutytöstä asti haaveillut unelmahäät ja ekologisuus on kysymys, jota on tullut viime aikoina pohdittua paljonkin. Ekologiset häät vaativat huolellista suunnittelua ja varsinkin malttia – aivan kaikkea ei ole pakko saada, vaikka häitä vain kerran elämässä tanssitaankin.

Itse pidän minimalistisemmasta tyylistä, luonnonmateriaaleista, itse tekemisestä ja kierrättämisestä, mihin ekologisuuskin on kenties helpompi sovittaa. Tyylikkyys ja ekologisuus eivät sulje toisiaan pois, joten ympäristöä kunnioittaenkin on mahdollista järjestää juhlavat ja elegantit häät. Varsinaisista ekohäistä en kuitenkaan halua puhua, sillä tunnen itseni ja lipsahduksia tulee varmasti tapahtumaan.

Ekologiset häät

Ruoka

Meidän häissämme on tarjolla pelkästään vegaaniruokaa, mikä on itsessään jo valtava ekoteko. Myös kotimaiset raaka-aineet ja lähiruuan suosiminen ovat tärkeitä tekijöitä cateringia valitessa. Vaikka häihimme on tulossa itseni lisäksi vain muutama muu vegaani, hoituu ruuan järjestäminen vaivattomasti samalla myös esim. kala-, maito- ja kananmuna-allergisille. Jos ei itse jostain syystä halua tai pysty järjestämään häihin kokonaan vegaanista tarjoilua (esim. sekasyöjäpuolison takia), on tietysti kasvispainotteinenkin tarjoilu aina “perinteistä” parempi. Kertakäyttöastioita tai -servettejä ei ekologisista häistä luonnollisestikaan löydy.

Pukeutuminen

Hääpuku tulee olemaan yksi niistä asioista, jonka kohdalla en halua tehdä kompromisseja, joten sen tulen hyvin todennäköisesti ostamaan uutena. Sen sijaan muut asusteet, kuten hunnun ja kengät aion mahdollisuuksien mukaan ostaa käytettynä. Hääkengät eivät edes näy pitkän puvun alta, joten niiden kohdalla mennään mukavuus ja ekologisuus edellä. Myös laukku on varmasti helppo ostaa käytettynä, sillä senkään suhteen kriteerit eivät ole korkealla. Kihlasormukseni on niin kaunis, etten halua tai tarvitse sen lisäksi erillistä vihkisormusta.

Kampaus ja meikki

Hääpäivän ehostautumisessa tärkeimpänä kriteerinä on muotoilutuotteiden ja meikkien vegaanisuus ja mahdollisuuksien mukaan haluan suosia myös luonnonkosmetiikkaa. Muutama vegaanisia kampauksia tekevä kampaamo onkin jo valmiiksi katsottuna, mutta vegaanisen meikin loihtija on vielä täysin kysymysmerkki. Hääpaikan vessakoreihin laitamme juhlavieraita varten pelkästään vegaanista kosmetiikkaa.

Ekologiset häät

Koristeet

Koska juhlapaikkamme on upea ja tunnelmallinen tiiliseinineen ja lankkulattioineen, koristeet pystymme jättämään melko minimiin. Suosimme koristeissa etenkin kukkia, sillä ne voi luonnollisesti kompostoida juhlien jälkeen. Muut koristeet, kuten kynttilät, kyltit ja ohjelmakortit pyrimme ostamaan käytettynä, lainaamaan tai valmistamaan kierrätysmateriaaleista. Myös luonnonmateriaalien suosiminen koristeissa on ekologisempi vaihtoehto esimerkiksi muoviin ja tekokuituun verrattuna. Facebookin hääkirppisryhmät ovat kuulemma hyviä paikkoja löytöjen tekemiseen, joten ne tulevat varmasti tutuiksi hääjärjestelyjen edetessä. Kierrätämme tietysti häidemme jälkeen vielä käyttökelpoiset koristeet edelleen toisten hääparien juhlia somistamaan.

Lahjat

Meiltä löytyy jo kaikkea, joten lahjaksi emme toivo mitään tavaraa. Sen sijaan arvostamme aineettomia lahjoja ja jos vieraat haluavat meitä muistaa, voi sen tehdä esimerkiksi häämatkakassan kartuttamisen muodossa. Tämä taitaa tänä päivänä olla jo hyvin yleistynyt tapa, joten moni pari säästyykin turhilta kipoilta ja kupeilta. Vieraslahjat ovat ajatuksena kivoja, mutta uskon häävieraidemme selviävän mainiosti ilman muutamaa muoviin pakattua konvehtiakin. Ikimuistoiset juhlat ovat kuitenkin monille se tärkein anti.

Oletteko miettineet häitä ekologisuuden kannalta? Kommenttiboksiin saa mieluusti jakaa omat vinkit!

Saatat pitää myös näistä

6 Kommenttia

  • Vastaa
    Iina / MouMou
    02/09/2019 at 09:04

    Ihana idea pitää vegaanihäät ja muutenkin miettiä ekologisuutta! Pitääpä jäädä seuraamaan sun blogia, vaikka aihe ei itselle ajankohtainen olekaan. 🙂

    • Vastaa
      Minna
      03/09/2019 at 15:33

      Kiva kuulla! Ihana saada sut seurailemaan, täällä varmasti häähöpinää riittää! 🙂

  • Vastaa
    Katri / Lintuja sukissa
    06/09/2019 at 14:02

    Me ei pidetty häitä, koska tuntui hassulta ajatukselta käyttää sellaiseen rahaa vaikka tykkään muiden häistä ja katson niitä aina telkkarista :’D Mutta jos sellaiset olis pidetty, niin en tiedä miten oltais sekasyöjämiehen kanssa saatu sovittua ruoka-asiat! Vaikka me syödään kotona melkein pelkästään kasvisruokaa niin hän olis silti varmaan halunnut tarjota häissä lihaa (ei onneksi varmastikaan sitä perinteistä karjalanpaistia, hyi olkoon) enkä minä luonnollisesti olisi omissa juhlissani halunnut tukea lihateollisuutta.

    • Vastaa
      Minna
      20/09/2019 at 09:58

      Ymmärrän kyllä hyvin sun pointin. Tuntuis tosi pahalta tarjota omissa häissä jotain, mikä olis ihan omia arvoja vastaan 🙁

  • Vastaa
    Glotter-Bäckerin
    11/01/2021 at 14:32

    Muakin jäi kiinnostamaan tuo ruoka. Onko sulla suositella jotain cateringeja, joilla oli oikeasti hyviä vegaanisia juhlaruokia? Monella cateringillä ollaan edelleen kasvisgratiinin tasolla pääruuan osalta.

    Entä vieraat tai vanhemmat, onko tullut mutinoita lihan puutteesta? Itse olen kyllä sitä mieltä, että jos ruuat on laadukakat niin varmasti kenellekään ei tule sellaista tunnetta, että “pääruoka” tai tukeva ruoka puuttui. Omat vanhempani valitsevat ravintolassa aina “kunnon ruokaa” eli jotain peruslihaa. Väsyttää tuo vanhanaikaisuus.

    • Vastaa
      Minna
      14/01/2021 at 17:54

      Ollaan saatu tähän mennessä useasta catering-firmasta tarjouksia ja täytyy kyllä sanoa, että aika heikkoa on vegaanitarjonta ollut. En tiedä kuka haluaisi häissä syödä pääruokana papupihvejä? 😅 Toki heillekin voi antaa muutosehdotuksia, mutta ei oikeastaan vaivauduttu kun löydettiinkin sitten täydellinen, ihan meidän näköinen vaihtoehto! En voi sitä kuitenkaan paljastaa, koska haluan sen olevan vieraille yllätys 😉

      Suosittelen tsekkaamaan kuitenkin ainakin Paisanon, Base Cateringin ja Food Campin, heillä oli ihan hyvänkuuloiset vegaanimenut 😊

      Meidän molempien vanhemmat on tosi avoimia vegaaniruualle, eikä muiltakaan vierailta ainakaan vielä ole mitään soraääniä korviin kantautunut. Me ei ajateltu häissä mitenkään korostaa ruuan olevan vegaanista, ehkä sitä ei kaikki edes huomaa/välitä, jos ruoka muuten on maistuvaa! ☺️ Ja sitä ei voi liikaa korostaa, että hääparilla on täysi oikeus tehdä häistä oman näköiset! ❤️ Ja olen mäkin joutunut nakertamaan pelkkää vihersalaattia ja keitettyä perunaa joissain juhlissa, mutta enpä siitä silti meteliä oo nostanut, ehkä ne vieraatkin pärjää yhden illan ilman eläintä lautasella 😁

Jätä kommentti