Ruoka

Päärynä-banaanituorepuuro

päärynä-banaanituorepuuro

Ihanaa ystävänpäivää! Tämän päivän kunniaksi olisi tarjolla resepti herkulliseen tuorepuuroon, jolla voi yllättää vaikka oman rakkaansa ♥︎ Mikäs sen parempaa, kuin herätessä aamupala valmiina odottamassa..

Tuorepuurot ovat kivaa vaihtelua myös perus kaurapuuron sijasta. Niihin voi upottaa melkeinpä mitä vaan kaapista löytyy aina marjoista siemeniin ja hedelmistä pähkinöihin.  Tuorepuuro on myös helppo tehdä illalla valmiiksi ja aamulla napata mukaan vaikka töihin. Tämän tuorepuuron maustoin tällä kertaa päärynällä ja banaanilla. Kermaisuudesta vastaa tietenkin kookosmaito. Päärynät ovat parhaimmillaan tähän aikaan vuodesta, joten tämä resepti toimii myös satokausia suosivalle.

Päärynä-banaanituorepuuro, 2 annosta

2 dl kaurahiutaleita
1 dl kookosmaitoa
1 dl banaanisosetta (esim. Bonne)
1,5 dl kauramaitoa
1 päärynä
2 rkl limemehua

1. Pilko päärynä pieniksi kuutioiksi.
2. Lisää kaikki ainekset kulhoon ja sekoita.
3. Anna tekeytyä jääkaapissa ainakin muutama tunti. Nauti tuoreiden hedelmien ja pähkinöiden kanssa.

päärynä-banaanituorepuuro

Saatat pitää myös näistä

2 Kommenttia

  • Vastaa
    Reissausta ja ruokaa
    10/03/2019 at 12:46

    Hei, mitä onkaan tuo pinkki murukoriste kulhossa? On kiva löytää uusia päällysteitä smoothie bowlien ja tuorepuurojen ylle.

    • Vastaa
      Minna
      19/03/2019 at 20:14

      Se on pakastekuivattua vadelmaa, näyttää kivalta ja maistuu myös ihanalta! 😀

Jätä kommentti