Mietteitä

10 syytä, miksi rakastan olla vegaani

miksi olla vegaani

Näin helmikuun alussa vietän vegaanisynttäreitäni! Tarkkaa synttäripäivämäärää en muista, sillä muutos ei tapahtunut yhdessä yössä. Nyt on kuitenkin jo noin neljä vuotta vegaanista elämää takana ja sekös jos mikä tuntuu hyvältä! Vuosi sitten 3-vuotissynttäreiden kunniaksi kirjoitin postauksen siitä, miten elämäni on muuttunut vegaaniksi ryhtymisen jälkeen. Vaikka vegaanina joutuu kohtaamaan paljon hermoja raastavia ennakkoluuloja, vääristeltyjä totuuksia ja puhdasta välinpitämättömyyttä, antaa se silti huimasti enemmän kuin ottaa.

Mikä veganismissa on ihan best ja miksi rakastan olla vegaani? Kokosin yhteen kymmenen syytä, joiden vuoksi en mistään hinnasta palaisi enää entiseen:

1. Ymmärrän, että jokainen elämä on yhtä arvokas

Kuten sanonta kuuluu, yhteiskunnan arvo ja sivistyksen taso mitataan siinä, miten se kohtelee heikoimpiaan. Kukaan ei ansaitse kuolla turhaan.

2. Toisiin vegaaneihin tutustuminen

Olen sekä oikeassa elämässä että somessa tutustunut ihan mielettömiin tyyppeihin, jotka jakavat samat arvot itseni kanssa. Toisten vegaanien seurassa tuntee kuuluvansa joukkoon, eikä omia valintojaan tarvitse olla puolustelemassa.

3. Elän todennäköisemmin terveenä ja pidempään

Koskaanhan ei tiedä mitä tapahtuu, mutta ainakin tutkimusten valossa kasvissyöjät elävät keskimäärin 10 vuotta sekasyöjiä pidempään. Vegaaneilla on myös pienempi syöpäriski ja todennäköisyys sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. 

4. Suojelen myös villieläimiä ja uhanalaisia lajeja

Vegaaniksi ryhtyminen on yksi tehokkaimmista keinoista suojella villieläimiä ja sukupuuton partaalla olevia lajeja. En ruokavaliollani kiihdytä enää ilmastonmuutosta tai tue sademetsien hakkuuta, joten eläimillä on paremmat valmiudet selviytymisen.

5. En aiheuta kenellekään kärsimystä

Ajatus siitä, ettei kukaan enää kärsi takiani, on yksi veganismin voimaannuttavimmista ajatuksista. Peace & Love ❤️

miksi olla vegaani

6. Syön terveellisemmin ja monipuolisemmin

Kasvipohjaisen ruokavalion myötä kiinnostus ravitsemusta kohtaan on kasvanut suuresti. Tiedän, mistä ruoka-aineista saan tarvitsemani vitamiinit, hivenaineet, kuidut ja rasvahapot.

7. Pidän parempaa huolta itsestäni

Meillä kaikilla on vain yksi keho, jonka kanssa on kuljettava loppuun saakka. En halua laittaa sinne mitään kärsinyttä ja kuollutta.

8. Syyllisyyden tunne on poissa

Enää ei tarvitse potea huonoa omatuntoa omista valinnoistaan. En enää maksa siitä, että joku tappaa eläimen puolestani pelkästään omien makumieltymysteni vuoksi.

9. Uudet makuelämykset matkustaessa

Ulkomailla uudessa kohteessa ruokapaikkojen eteen täytyy nähdä hieman vaivaa, mutta se todellakin palkitsee. Enää en suuntaa ensimmäiseen vastaan tulevaan ravintolaan tai kahvilaan, vaan suositusten avulla löydän parhaat mestat. Ainiin ja vegaanisen annoksen saa lentokoneessakin yleensä ennen muita 😉

10. Luon parempaa tulevaisuutta tuleville sukupolville

Lapsemme ja lapsenlapsemme tulevat todennäköisesti kysymään, miksi emme tehneet mitään ilmastonmuutokselle, kun se olisi vielä ollut pysäytettävissä. Voin kertoa heille, että näytin itse esimerkkiä ja jaoin tietämystäni eteenpäin sitä tarvitseville.

 

Mikä sinusta veganismissa on parasta?

Saatat pitää myös näistä

Ei kommentteja

    Jätä kommentti