maanantai 30. heinäkuuta 2018

Vegaanivinkit Montenegroon - näin selviät haastavassa kohteessa

Montenegro ei ole vegaanin matkakohde sieltä helpoimmasta päästä, sillä ruuan löytäminen saattaa olla ajoittain vaikeaa. Ruokaelämysten perässä Montenegroon on turha matkustaa, mutta sen sijaan sanoinkuvaamattoman kauniin luonnon ja kirkasvetisen Adrianmeren takia sinne kannattaa vegaaninkin suunnata. Vegaanina Montenegrossa selviää kyllä, jos osaa hieman valmistautua etukäteen ja tietää mitä odottaa.


Ruokakauppojen valikoima laahaa pahasti perässä 


Tuoreita hedelmiä (etenkin iiisoja vesimeloneita) ja kasviksia myydään joka nurkalla, mutta siihen vegaanille sopiva ruoka viljatuotteiden lisäksi lähes tulkoon rajoittuukin. Jos et halua popsia välipalaksi pelkkiä hedelmiä, kannattaa ottaa Suomesta mukaan esim. raaka- tai proteiinipatukoita, keksejä jne. helppoa syötävää. Meidän hotellissamme oli oma keittiö, joten varustauduin soijamaidolla, puurohiutaleilla, vanukkailla, chiasiemenillä, proteiinijauheella, nuudeleilla, italianpatapussukoilla, karkeilla, patukoilla ja hedelmäsoseilla.

Tuoteselosteiden tutkiminen kaupoissa on hyvin hankalaa, sillä ne on kirjoitettu useimmiten ainoastaan montenegroksi ja venäjäksi. Kaupassa tuli siis välillä todella epätoivoinen olo. Ruokakauppojen valikoimista ei löytynyt esimerkiksi yhtään kasvipohjaisia jugurtteja (elin varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni yli viikon ilman jugurttia!) ja kasvimaitoakin oli vaan paria eri laatua. Myöskään leivän päälle ei löytynyt vegaanista margariinia edes isommista kaupoista. Tofun tai muun proteiinipitoisen puuttumisesta ei tarvitse ehkä edes mainita. Hummusta kyllä bongasin yhdestä marketista!


Saisiko olla salaattia vai ranskalaisia?


Hintataso Montenegrossa on todella edullinen: alkuruuat 2-4 euroa, pääruuat 4-8 euroa ja juomat 1-3 euroa. Vakioruokaani ravintoloissa oli brushcetta, salaatti sekä ranskalaiset, joita tuli syötyä kyllästymiseen asti. Yhden kerran sain ihanaa valkosipulispagettia ensin varmistettuani, ettei se sisällä mitään eläinperäistä. Torch-nimisellä beach clubilla Budvassa sai listalta sandwichin muokattua vegaaniseksi, mutta se ei ollut mikään kummoinen makuelämys.

Happycowsta ei Montenegrossa ollut oikeastaan apua, sillä vegaaniravintoloita löytyi ainoastaan yksi pääkaupungista Podgoricasta, johon meillä ei ollut asiaa muuten kuin lentokentälle. Podgorican lentokentältä löytyi muuten herkullinen ja höyryävän tuore vegaaniseksi merkitty pinaattipiirakka departures-aulan ainoasta kahvilasta. Suosittelen nappaamaan sellaisen evääksi lentokoneeseen!

Budvan vanhassakaupungissa tuli ihan sattumalta vastaan pieni Vegan Bistro, josta napattiin tuorepuristettua mehua ja banaanijäätelöä. Listalta löytyi myös muita raakaherkkuja sekä sandwicheja. Sattumaa vai kohtaloa, olin juuri tätä ennen haaveillut ääneen, että olisipa ihana asua tällaisilla pikkukujilla, jos niiden varsilta löytyisi suloisia vegaanikahviloita! Toinen vegaaniruokaa tarjoileva paikka löytyi Kotorin vanhastakaupungista. Ombra-nimisen ravintolan listalla oli erillinen vegaanimenu, josta löytyi ainakin pitsaa vegaanijuustolla sekä pastaa. Tilasin pitsan ja se maistuikin varsin hyvältä kaikkien ranskalaisannosten jälkeen!


Tilaa lentokoneruoka etukäteen


Montenegroon (Istanbulin kautta) lentää Suomesta ainakin Turkish Airlines. Vegaaniruoka täytyy tilata vähintään 24 h ennen lähtöä lentoyhtiön omilta sivuilta koodilla VGML (strict vegan meal). Meillä oli yhteensä neljä lentoa, joista kolmella ruoka oli hyvää. Ensimmäisellä lennolla sain jopa oman vanukasjälkkärin ja margariinia leivän päälle, joten ruuasta lähti nälkä heittämällä! Onneksi olin varautunut myös omin eväin, sillä yhden lennon ruoka oli vetistä pinaattia, limaisia porkkanoita ja kuivaa sämpylää, yummy!


Eläinystävälle riittää nähtävää


Montenegon luonto on täynnä villieläimiä sekä esimerkiksi vapaana laiduntavia lehmiä. Kannattaakin esim. vuoristoteillä ajaessa pysähtyä eläimiä ihastelemaan, sillä niiden kohtaamiselta tuskin voi välttyä! Meitä vastaan tuli muun muassa vuohia, lampaita, hevosia, lehmiä, kanoja, haukkoja, liskoja, lepakoita, sammakoita ja jättikokoisia heinäsirkkoja. Saatoin hieman liikuttua kun näin, miten vasikka sai rauhassa laiduntaa yhdessä emonsa kanssa.

Nähtiin vuoristossa ajellessa myös aika omituinen tilanne. Eräällä levähdyspaikalla käyskenteli varmaan kymmenen vuohta ja pieni pennulta näyttävä koira. Käännettiin auto seuraavassa risteyksessä ja ajettiin takaisin levähdyspaikalle ihmettelemään. Koira olisi kovasti halunnut tulla luoksemme, mutta samalla mietti että "hitto, mullahan on toi lauma paimennettavana!" ja kirmasi takaisin vuohien perään, jotka painelivat jo metsään meitä piiloon. Jäi edelleen vähän epäselväksi, että olivatko nuo vuohet villejä ja koira oli vaan lyöttäytynyt niiden jengiin vai oliko se tarkoituksella niitä paimentamassa! Mitä veikaatte?


Montenegron kissat tarvitsevat apua


Kulkukoiria näimme vain muutamia, mutta kulkukissoja sitten niidenkin edestä. Erityisesti vanhoissakaupungeissa, kuten Kotorissa ja Budvassa kissaraukkoja tuli vastaan mielettömät määrät. Vegaanina tunsin melkeinpä velvollisuudeksi ruokkia noita laihaksi riutuneita reppanoita. Monet olivat myös selkeästi eläinlääkärikäynnin tarpeessa vuotavine silmineen ja kutisevine turkkeineen. Naapurissamme asui kuusi ihanaa kissanpentua, joita kävimme joka ilta syöttämässä ja leikittämässä. Kyynel tulee väkisinkin silmään, kun miettii näiden pentujen tulevaisuutta.

Kokonaisuudessaan Montenegro on siis vegaanille aika haastava kohde, mutta hyvin siellä loman ajan kuitenkin pärjää. Ajoittain tunsin kuitenkin pientä ahdistusta ja epätoivoa siitä, kuinka perässä Montenegron kaltaiset maat veganismissa tulevatkaan. Omasta vegaanikuplasta poistuminen on toisaalta taas silmiä avaava kokemus ja motivoi tekemään entistä enemmän töitä eläinten ja planeetan hyvinvoinnin eteen.

10 kommenttia:

  1. Montenegrossa on parikin tuttuani matkaillut nyt viime aikoina. Aika upeita maisemia kuvien perustaalla ja hyvällä tavalla alkukantaista.

    Kestää varmaan jonkin aikaa ennenkuin maa kehittyy ja vegaanius tulee sielläkin enemmän tarjolle ruokapaikoissa. Onneksi pärjäsit ja löysit kuitenkin syötävää itsellesi.

    Voi noi kulkukoiria ja -kissoja - tulee ihan kyynel silmään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä aivan upea paikka! Ja tykkäsin juuri siitä ettei turismi ollut vielä niin paljoa valloillaan, vaan sellaista paikallista ”rosoisuutta” löytyi paljon :) Tuntuu kyllä kestävän, mutta eiköhän sekin pikkuhiljaa kehity. Kasvisruokaa oli paljon kyllä tarjolla, mutta juusto tuntui olevan tosi vahva osa sitä. Voi kun voisikin noita kaikkia eläimiä auttaa <3

      Poista
  2. Montenegro kiehtoo suunnattomasti! Käytiin viime loka/marraskuussa Albaniassa siinä vieressä ja siellä yllättävää kyllä pärjäsi ihan hyvin vegaanina myös pienemmissä kaupungeissa, Tiranasta nyt puhumattakaan. Proteiiniköyhäähän se safka oli toki juu, mutta tuoreus ja määrä korvasi, enkä kokenut jääväni nälkäiseksi. Tosin jos pitäisi ihan missä muualla tahansa elää viikko kreikkalaisella salaatilla ilman fetaa, marinara-pizzalla, pastalla ja ranskalaisilla, niin en kyllä alkaisi :D Tokihan meillä oli myös airbnb-kämppä ja sitä myötä keittiö, eli ei nyt pelkästään noista koostunut viikon dieetti.

    Voi tota kissiä viimeisessä kuvassa, olisin napannut mukaani <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me pohdittiin myöskin Albaniaa, mutta sitten päädyttiin Montenegroon kun Albanian hotellit oli jo ihan täyteen buukattuja. Hyvä tietää siis että sielläkin pärjää, koska Albania myös kiinnostaa kovasti :)

      Joo kyllä ne tietyt ruuat alkaa jossain vaiheessa tökkimään :D tulee tofua ja nyhtistä ikävä siinä vaiheessa! Hän oli kyllä niin reppana, pelkäsi kovasti mutta söi kuitenkin meidän jättämät raksut <3

      Poista
  3. Aivan ihastuttavia kuvia! Montenegro kyllä kiehtoo ja saattaa olla, että jonain päivänä lähdemme sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, voin kyllä lämpimästi suositella Montenegroa matkakohteeksi! :)

      Poista
  4. Itse olen välillä miettinyt miten vegaanit jaksavat aina miettiä mitä saa syödä ja mitä ei. Teini-ikäisellä tyttärelläni on ystävä, joka on nyt n. vuoden verran ollut vegaani. Monta kertaa tyttäreni puhuu ystävästään, että aina sillä on melkein nälkä. Hienoa, jos pystyy näkemään sen vaivan, että tutkii tuotteita mikä sopii ja mikä ei. Matkustaminen ilmeisesti saattaa olla vegaanille pieni haaste. Itsekin tykkään paljon kasvisruoasta, mutta en halua, että on jotain rajoitteita syömisen suhteen. Toki on juttuja mitä en syö, mutta se ei juurikaan haittaa. Ymmärrän kyllä hyvin, jos joku haluaa olla vegaani tai kasvissyöjä! :) Lapseni ovat koulussa missä tarjoillaan kasvisruokaa ja vain kalaa. Ei siis esim. edes kanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa vegaanina oleminen on kyllä tosi helppoa, mutta matkustaessa saattaa sitten tulla vähän haasteita. Harmi että tyttäresi kaverille on käynyt noin, että nälkä pääsee usein yllättämään. Siinä olisi ehkä vanhemmilla vastuu varmistaa, että lapsi saa tarpeeksi ravinteikasta ruokaa. Muistan kyllä itsekin kuinka nälkäinen olin aina nuorempana sen vuoksi, että kouluruoka ei vaan mennyt alas sitten millään, vaikka en vegaani ollutkaan 😅 Ihana kuulla että on tuollaisia kouluja, joissa tarjoillaan pääasiassa kasvisruokaa 😊

      Poista
  5. Hienoja kuvia olet ottanut! Montenegrossa en olekaan käynyt. En ole myöskään vegaani. Harmittavaa kuulla, että syöminen tuotti aika paljon vaivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Montenegro oli kyllä vähän haastava kohde vegaanille :)

      Poista