Kevään valmistujaisjuhlat lähestyvät kovaa vauhtia ja moni varmasti miettii vielä sopivaa tarjoilumenua. Vietin viime syksynä valmistujaisjuhlia diplomi-insinööriksi valmistuttuani ja juhlien koko menu toteutettiin tietysti vegaanisena. Teimme kaiken äitini kanssa alusta asti itse, joten valmisteluihin vierähti reippaasti aikaa. Herkkujen väsääminen oli kuitenkin vaivan arvoista, sillä ruuat ja leipomukset maistuivat vieraille loistavasti! Vieraiden joukossa oli sekä aikuisia että lapsia, joten menu suunniteltiin kaikkia ajatellen.
Kokosin tähän postaukseen ideat ja reseptit kokonaan vegaanisen juhlamenun toteuttamiseen. Vegaanisten tarjoilujen tekeminen ei ole ollenkaan hankalaa, joten epäonnistumista ei kannata pelätä. Tämän postauksen reseptit ovat myös kertaalleen testattuja ja (sekasyöjä)vieraiden toimesta hyviksi todistettuja!
Valmistujaisjuhlien menu
Alkumaljana shamppanjaa
Perunasalaattia
Kreikkalaista salaattia
Patonkia
Avokado-hummus-voileipäkakkua
Punajuuri-wasabi-nyhtökaura-voileipäkakkua
Paprikakiekkoja
Juustotarjotin
Apple pie -kakkua
Mansikkajuustokakkua
Snickers-kakkua
Tuplasuklaakeksejä
Kanelipullia
Kahvia kauramaidolla
Teetä
Mehua
Kivennäisvettä
Kesän valmistujaisjuhliin suolaiseksi ruuaksi sopii täydellisesti raikas perunasalaatti. Perunasalaatin voi tehdä valmiiksi jo hyvissä ajoin ennen tarjoilua, sillä sen maku ainoastaan paranee jääkaapissa odotellessa. Reseptistä tulee salaattia iso kulhollinen.
Perunasalaatti
2 kg kiinteitä perunoita
12 retiisiä
2 punasipulia
2 ruukkua tilliä
6-8 rkl oliiviöljyä
Kunnon loraus valkoviinietikkaa
Suolaa
Pippuria
1. Kuori ja keitä perunat ja leikkaa ne jäähtyneinä pienemmiksi paloiksi.
2. Pilko muut kasvikset ja silppua tilli ja lisää ne perunoiden joukkoon. Lisää vielä oliiviöljyä, etikkaa ja mausteita maun mukaan.
Kreikkalainen salaatti on yksi suosikeistani ihan arjessa, mutta se sopii hyvin myös juhliin. Salaatti valmistuu vegaanisena helposti korvaamalla fetajuuston vastaavalla maidottomalla tuotteella. Suomessa vegaanista fetaa on saatavilla isommista marketeista ainakin Sheeseltä (Greek style) ja Violifelta (Greek white block). Sheesen koostumus on murenevampi, kun saas Violife on selvästi pehmeämpää ja kiinteämpää. Maku on molemmissa todella hyvä, Sheesen ehkä vähän suolaisempi ja jauhoisempi ja Violifen kermaisempi. Tämä salaatti on parhaimmillaan tuoreena, joten se kannattaa valmistaa vasta samana aamuna.
Kreikkalainen salaatti
2-3 pkt vegaanista fetajuustoa
Salaatinlehtiä
2 kurkkua
3 rasiaa kirsikkatomaatteja
2 punasipulia
Aurinkokuivattua tomaattia öljyssä
1. Pilko kasvikset ja kuutioi fetajuusto.
2. Sekoita kasvikset, feta ja aurinkokuivatut tomaatit + loraus niiden öljystä kulhossa. Tarjoile heti.
Voileipäkakkuja valmistettiin kaksi erilaista, avokado-hummus ja punajuuri-wasabi-nyhtökaura. Avokado-hummus-voileipäkakku tehtiin gluteenittomana tällä reseptillä, mutta hieman nopeutettuna. Käytimme nimittäin valmista hummusta (Lidlin parasta!) ja jätimme tsatzikin kokonaan tekemättä. Myös koristelun toteutimme omalla tyylillämme.
Punajuuri-wasabi-nyhtökaura-voileipäkakku saattaa kuulostaa erikoiselta (kyllä, olin itsekin ensin epäileväinen), mutta se on ihan taivaallisen hyvää! Reseptin on loihtinut herkullisesta katuruuastaan tuttu Sam McCormick. Wasabi on aika voimakkaan makuista, joten kannattaa kokeilla ensin pienemmällä määrällä ja lisätä sitä oman maun mukaan.
Nyhtökaura-voileipäkakku á la Sam McCormick
Wasabi-herne-täyte:
125 g nyhtökauraa (nude)
125 g herneitä
100 g parsakaalia
1 oksa minttua
Nippu tilliä
25 g wasabitahnaa
25 g piparjuuritahnaa
Ripaus suolaa
1 ¼ dl öljyä
1. Pilko nyhtökaura pienemmäksi.
2. Höyrytä parsakaalia kahden minuutin ajan ja jäähdytä kylmän veden alla. Purista ylimääräinen neste pois.
3. Sekoita kaikki ainekset nyhtökauraa lukuun ottamatta tasaiseksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella.
4. Lisää nyhtökaura joukkoon. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa oman maun mukaan.
Punajuuritäyte:
125 g nyhtökauraa (nude)
200 g keitettyä punajuurta
50 g puolukkaa
Ripaus sokeria
Ripaus suolaa
1/2 dl öljyä
2 tl vegaanista tuorejuustoa
1. Pilko nyhtökaura pienemmäksi.
2. Leikkaa punajuuret paloiksi ja jäähdytä kylmän veden alla. Purista ylimääräinen neste pois.
3. Sekoita kaikki ainekset nyhtökauraa lukuun ottamatta tasaiseksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella.
4. Lisää nyhtökaura joukkoon. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa oman maun mukaan.
Kuorrute:
400 g vegaanista tuorejuustoa
200 g kasvipohjaista rahkaa (Alpro Go on)
1 limen kuori ja mehu
1 sitruunan kuori
Ripaus valkopippuria
Ripaus suolaa
1. Raasta sitruunan– ja limen kuoret, ja purista limen mehu.
2. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja mausta valkopippurilla ja suolalla.
Leivät:
Mikäli haluat kolmea erilaista leipää, valitse yksi vaalea, yksi täysjyvä ja yksi saaristolaisleipä.
Voileipäkakun kokoaminen:
1. Leikkaa kuusi samankokoista viipaletta kustakin kolmesta leivästä. Leikkaa reunat pois.
2. Valmista 1,5 dl kasvislientä kiehauttamalla 1,5 dl vettä ja lisäämällä puolikas kasvisliemikuutio veteen.
3. Aseta vaaleat leipäviipaleet vierekkäin leivinpaperin päälle ja kostuta kasvisliemellä.
4. Levitä pinnalle tasainen kerros punajuuritäytettä.
5. Aseta saaristolaisleipäviipaleet kerroksen päälle ja kostuta kasvisliemellä.
6. Levitä pinnalle tasainen kerros wasabihernetäytettä.
7. Aseta viimeinen kerros leipäviipaleita ja kostuta kasvisliemellä.
8. Kiedo leivinpaperi kakun ympäri ja kääri voileipäkakku tiukasti tuorekelmulla.
9. Anna kakun maustua jääkaapissa vähintään 2-3 tuntia.
10. Siirrä voileipäkakku tarjoiluastialle ja kuorruta tuorejuustolla. Koristele juuri ennen tarjoilua.
Vegaanisten juustojen valikoima kasvaa jatkuvasti, mutta mielestäni ne eivät ihan vielä vastaa maidosta valmistettujen juustojen makua. Siksi juustotarjottimeen valikoitui vain tuorejuustoa, sillä sitä ei maun perusteella erota eläinperäisistä versioista. Juustotarjotin koostui siis kahdesta eri tuorejuustosta, joissa oli pohjana Oatlyn Påmackania. Toinen tuorejuustoista maustettiin valkosipulilla, suolalla ja mustapippurilla ja toiseen puolestaan sekoitettiin valmis sweet chili -dippijauhe. Påmackanista on juuri tullut valmiiksi maustettu uutuus, kurkku-valkosipuli, joka varmasti toimisi loistavasti ihan sellaisenaan. Tuorejuustojen lisänä tarjoiltiin Kantolan suola- ja voileipäkeksejä sekä viikunaa, passionhedelmää, tuoreita taateleita, viinirypäleitä ja mansikoita.
Suolaisten ruokien osalta voileipäkakkujen, salaattien, juustotarjottimen ja patonkien lisäksi tarjolla oli myös nopeasti valmistaikinasta syntyviä paprikakiekkoja. Resepti näihin paprikakiekkoihin löytyy Vegaaniliiton reseptiarkistosta. Näihin kiekkoihin voi mausteita laittaa mielestäni reippaammin, mitä ohjeessa neuvotaan. Paprikatahna on myös melko löysää, joten kiekkojen leikkaaminen ennen paistoa vaatii hieman kärsivällisyyttä.
Makeiden herkkujen puolella juhlapöydän kruunaavat upeat kakut. Kakkuja tehtiin kolme erilaista: snickers-kakku, mansikkajuustokakku ja apple pie -kakku. Näistä ehdottomasti suosituin oli Kamomillan konditorian ohjeella tehty snickers-kakku, joita onneksi teimme kaksin kappalein!
Inspiraatio apple pie -kakkuun löytyi puolestaan Kinuskikissan blogista, mutta resepti täytyi viilata vegaaniseksi muutamia ainesosia muuttamalla. Kuohukerman tilalle laitettiin 2 purkkia Plantin kauravispiä ja tuorejuusto korvattiin Oatlyn Påmackanilla. Koristukseksi kakun pinnalle väkersin kermassa kylpevän vaaleanpunaisen possun ja kukkia sokerimassasta.
Kolmantena kakkuna juhlapöytää koristi vielä mansikkajuustokakku. Tämän juustokakun resepti löytyy myös Kamomillan konditoria -blogista. Tein kakun muuten saman ohjeen mukaan, mutta lisäsin joukkoon hieman mansikkasosetta. Kakun koristelin tuoreilla mansikoilla, valkosuklaalla, harsokukilla ja vaaleanpunaisella kakkuglitterillä!
Erityisesti lasten mieleen olivat tällä reseptillä valmistetut tuplasuklaakeksit. Näissä kekseissä maistuvat tummasuklaa, valkosuklaa sekä maapähkinävoi ja seassa on kunnolla sattumia. Perinteisempänä makeana tarjottavana oli lisäksi äidin valmistamia kanelipullia.
Juomapuolen osalta shamppanjan/kuohuviinin vegaanisuuden voi tarkistaa esimerkiksi vegaanituotteet.net -sivustolta. Myös Alkoissa vegaaniset tuotteet on merkitty erikseen ja oman kokemukseni mukaan tarvittaessa myyjätkin osaavat neuvoa vegaanisen juhlajuoman valinnassa. Kahvin kanssa tarjoilimme Oatlyn iKaffe -kauramaitoa, eikä kukaan vieraista edes kysellyt lehmänmaidon perään.
Kokonaan vegaanisen valmistujaismenun tarjoileminen juhlissani oli minulle itsestäänselvyys, vaikka juhlien ainoa vegaani olinkin. Toivoisinkin, että jokaisen vegaanin vanhemmat tukisivat lastensa päätöstä ja juhlat toteutettaisiin valmistujan näköisiksi ja arvoja kunnioittaen. Pientä vääntöä jouduin itsekin käymään, mutta sain lopulta pitää juuri sellaiset juhlat kuin halusinkin. Niin ja vieraistahan ei kukaan edes huomannut, että mitään eläinperäistä ei pöydästä löytynyt 🙂
Tsemppiä valmisteluihin ja ihanaa juhlahumua, kun tärkeä päivä koittaa! ♥
6 Kommenttia
Jenni / Ruoka-alkemisti
12/05/2018 at 18:58Herkullisen näköiset tarjoilut! 🙂
Salaatit näyttää erityisesti herkullisiltä kun niissä on kunnon kastikkeet eikä vain kuivaa perussalaattia! Koristelut on myös kohdillaan, kelpaisi tulla vieraaksi 😀
Marjo
13/05/2018 at 21:47Omnomnom….miten herkulliset näköiset tarjoilut! Minulle tuli ihan nälkä kun katsoin sinun ihania kuviasi. Kaunis kattaus on myös osa herkkuhetkeä. Ja tuo kakun kermassa kylpevä vaaleanpunainen possu on söpöläinen 🙂 ihanat tarjoilut!
Teresa
13/05/2018 at 21:47Onpa herkullisen näköisiä tarjottavia! Kesäjuhlat on parhaita ja mielelläni tommosia tarjottavia söisin ja ihastelisin. Sulla on aina huippuhyviä kuvia blogissa! 🙂
tuulanneli
15/05/2018 at 07:59Olipas herkulliset tarjoilut. Etenkin nuo voileipäkakut olivat todella hyvännäköiset! Täytyypä ottaa reseptit talteen. Kiitos tästä!
MINNA N / Sukat hukassa
16/05/2018 at 20:20Ihana kun jaat näitä vinkkejä! Erikoisruokavaliot on lisääntynyt paljon viime aikoina ja monet jännittävät reseptimuutoksia! 🙂
Tää kattaus on ihana, nälkä tulee kun katsoo! ♥️
Ida / Ida's Cozy Corner
28/05/2018 at 22:14Oi mitä herkkuja! Ihanan kattava postaus, tästä sai paljon ideoita omiakin tupareita varten. En ole koskaan tehnyt itse voileipäkakkua, joten sellainen täytyy kyllä ehdottomasti laittaa to-do -listalle 🙂