Second hand

Kolme asua kirppikseltä

Huh hellettä! Ihana sää on hemmotellut koko viikonlopun ja lämpöä tuntuu riittävän vielä näin alkuviikollekin. Taisi olla myös ensimmäinen kerta tänä vuonna, kun kuvia ottaessa ei ulkona tarvinnut palella – päinvastoin! Tein viikonloppuna hyviä löytöjä kirppikseltä ja sain niistä muutaman asunkin koottua. Nyt olisi siis luvassa kirppisostosten esittelyä asukuvien muodossa.

Ensimmäisestä asusta löytyy H&M:n korkeavyötäröiset perusfarkut yhdistettynä laventelin väriseen trikootoppiin. Vaikka vuosikymmenet vaihtuu, niin tietyt trendit tulevat aina takaisin – veikkaisin tämän turtleneck-topin olevan alunperin ysäriltä ja se on vieläpä Tampereella valmistettu. Ilmankos toppi onkin säilynyt niin hyväkuntoisena, kun vaatteiden laatu taisi olla vielä ihan toista pari-kolmekymmentä vuotta sitten.

Toisessa asussa yhdistyy Zaran raidallinen toppi H&M:n tekomokkaiseen nappihameeseen. Oon ihan hurahtanut raitoihin tänä keväänä, joten tuo toppi oli tervetullut uutuus vaatekaappiini! Hame ei harmi kyllä ihan täydellisesti istunut, joten saa nähdä tuleeko se käyttöön vai lähteekö kiertoon.

Tämä kolmas asu taitaa olla oma lempparini! Ihana vintage-samettimekko oli vaan pakko saada, eikä euron hintalappu ainakaan haitannut ostopäätöstä. Tumman värinsä puolesta tämä menee käytössä vielä syksylläkin paksujen sukkisten tai leggareiden kanssa.

Nämä kaikki vaatteet sain yhteensä seitsemällä eurolla, joten kirppistely kyllä oikeasti kannattaa! En malta odottaa, että kesän tultua pääsen kiertämään myös Helsingin ulkokirppiksiä oikein urakalla, sillä vastaan voi tulla vaikka mitä helmiä.

Mikä asuista on teidän suosikki?

Saatat pitää myös näistä

5 Kommenttia

  • Vastaa
    Paula
    15/05/2018 at 07:59

    Ihanan yksinkertaset asut ja itelle noi kaikki on kyllä mieleen. Oon ite miettiny et pitäiskö tollanen samettimekko ostaa. Se on kyl aivan ihanan näkönen 😀

  • Vastaa
    Mira / Blinger shimmer -blogi
    17/05/2018 at 23:41

    Hyviä löytöjä olet tehnyt! Itse en niinkään jaksa fyysisesti kirppareilla kierrellä, joten ihanaa kun on Emmy, josta voi kotiin käytettynä vaatteita ja asusteita tilata 🙂

  • Vastaa
    Marianne
    18/05/2018 at 22:29

    Kivoja löytöjä! Toi vika mekko on upea!!

  • Vastaa
    Maij
    18/05/2018 at 22:29

    Kirppikset on ihan parhaita! Ihania kuvia.

  • Vastaa
    tuulanneli
    18/05/2018 at 22:29

    Farkkutyttönä tykkään ensimmäisestä lookista!

    Hyviä löytöjä olet tehnyt.

Jätä kommentti