Zero waste

Näin vähennät muovin käyttöä – 10 helppoa vinkkiä

muovin vähentäminen - humble brush

Törmäsin Helsingin Sanomien artikkeliin Indonesian valtavasta jäteongelmasta ja järkytyin niin, että kyyneleet vierähtivät poskille. Itsekin Balilla asuneena tiedostin kyllä ongelman, sillä uintireissulla pohkeeseen ulottuva roskakerros tai reiteen liimautuva muovipussi oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Silti jutun luettuani olin suorastaan kauhuissani. Ongelma ei suinkaan rajoitu pelkästään Aasiaan, vaan myös meidän Itämeremme on hiljalleen hukkumassa muoviin. Mitä minä voin tehdä asian hyväksi?

Viimeisen vuoden aikana olen kiinnittänyt erityistä huomiota omaan kulutukseeni ja saanut vähennettyä muoviroskan määrää pienillä arkisilla valinnoilla. Ruokakaupassa saan välillä outoja katseita, kun avokadot, bataatit ja paprikat keikkuvat ostoskorissani irrallaan. Vieressä puolestaan joku pakkaa banaanitkin muoviseen hedelmäpussiin, ehkä varmuuden vuoksi vielä toiseenkin. Silloin tekisi mieli kysyä, että ajattelitko syödä banaanit kuorineen, mutta tyydyn kuitenkin vain näyttämään esimerkkiä kiikuttamalla banaanitertun vaa’alle ihan sellaisenaan, nakuna. Ihmeen kaupalla pystyn hillitsemään itseni vielä silloinkin, kun joku pussittaa jo valmiiksi muoviin käärittyjä kurkkuja.

Maailman meriin päätyy joka vuosi 12 miljoonaa tonnia muovia. Muovin valtava määrä huolestuttaa näin vegaanin näkökulmasta myös siksi, että vuosittain yli miljoona merilintua ja yli satatuhatta merinisäkästä ja kilpikonnaa kuolee syötyään muovia. Useimmiten muovinen roska tukkii eläimen ruuansulatuksen, josta seuraa tukehtuminen tai hidas nälkään nääntyminen. Joskus taas terävä muovinkappale rikkoo eläimen ruuansulatuskanavan tai eläin voi sotkeutua roskaan pääsemättä koskaan irti. Esimerkiksi ongen siiman maatuminen meressä kestää 600 vuotta, joten yksi pieni roska voi koitua monen eläinraukan kohtaloksi.

Onneksi jokainen ihminen voi vaikuttaa muovin vähentämiseen jättämällä muovisen tuotteen kaupan hyllylle. Kun niitä ei osteta, alkaa jossain vaiheessa niiden tuotantokin laskea. Ilman muovia ei tarvitse elää, mutta vastuuta sen kulutuksesta täytyy meistä jokaisen ottaa.

Evolven* voiteet, naamiot ja kuorinnat pakataan lasipurkkeihin, eivätkä ne sisällä mikromuovia. 

10 vinkkiä, joilla voit vähentää muovin kulutusta:

1. Kierrätä muovipakkaukset. Ainakin suurimmissa kaupungeissa on erilliset keräyspisteet muovia varten.
2. Jätä kaupassa hedelmäpussit ottamatta tai käytä kestopussia.
3. Suosi hedelmiä ja vihanneksia, joita voi ostaa “irrallaan” ilman muovipakkausta.
4. Ota ruokakauppaan mukaan oma kangaskassi. Kassia on hyvä pitää varalla myös vaikka vaate- ja kosmetiikkaostoksilla, sillä monissa liikkeissä muovikassit ovat nykyään maksullisia – ja syystä!
5. Jos välttämättä tarvitset muovisen tuotteen, valitse vaihtoehto, joka on valmistettu kierrätysmuovista.
6. Vähennä autoilua – iso osa meriin päätyvästä muovista on peräisin auton renkaista.
7. Vaateostoksilla suosi luonnonmateriaaleja, kuten puuvillaa, pellavaa ja viskoosia. Keinokuidut tehdään muovista ja niitä pestessä irtoava mikromuovi päätyy vesistöihin. Älä pese vaatteita turhaan.
8. Valitse muovipakkauksen sijaan pahviin pakattu tuote esim. pyykinpesu -tai konetiskiainetta valitessa.
9. Kosmetiikkaa ostaessa suosi lasi- tai metallipurkkeja ja mahdollisuuksien mukaan palashampoota ja -saippuaa.
10. Valmisruoat ja take-away -ateriat on usein pakattu muovirasiaan ja vielä muovipussiin. Tee ruokaa enemmän itse ja pakkaa eväät lasisiin rasioihin.

Ben & Annan luonnonkosmetiikkadeodorantti*on pakattu muovin sijaan kokonaan pahviseen putkiloon. 

Miten sinä vähennät muovin kulutusta?

Saatat pitää myös näistä

10 Kommenttia

  • Vastaa
    tiiyja
    15/04/2018 at 16:10

    Hyviä vinkkejä ! 🙂 Itsekin olen alkanut vähentämään kulutusta ja muovin käyttöä jos vain mahdollista. 🙂 Spr:ltä saa myös kestokasseja tilattua heviostoksia varten. Se on varmaan seuraava hankintakohde, jotta kauppaostosten tekeminen hieman helpottuu. 🙂 Kiitos ideoiden jakamisesta!

  • Vastaa
    Marjo
    15/04/2018 at 17:29

    Vietin itse muovitonta maaliskuuta ja olen jo pidemmän aikaan pyrkinyt välttämään turhaa muovia elämässäni. Kirjoitin tästä oman postauksenkin nyt maaliskuussa. Hyviä vinkkejä ja meidän kannattaa aloittaa omista pienistä teoista jotta muovittomuus lisääntyisi. Itse toivoisin myös omaan taloyhtiöön muovin kierrättämistä.

  • Vastaa
    Mira / Blinger shimmer -blogi
    15/04/2018 at 17:29

    Hyviä vinkkejä, sähköhammasharjaan kun saisi ekologisempia vaihtoharjaratkaisuja 🙂

  • Vastaa
    Anne
    16/04/2018 at 11:02

    Hyviä vinkkejä, ja meillä himassa noista käytössä jo valtaosa. Onneksi tätä nykyään on jo vaihtoehtoja tarjolla myös vaikka take away -annosten kuljettamiseen (ilman muovia).

  • Vastaa
    DiaryOfShopaholic
    16/04/2018 at 18:11

    Tosi hyviä vinkkejä, kiitos tästä. Itsekin näitä juttuja tulee mietittyä ja jonkin verran yritänkin jo kiinnittää huomiota muovin kulutukseeni, mutta toki paljon on vielä tekemistä.

  • Vastaa
    Minna
    20/04/2018 at 21:38

    Mukava kuulla, ihan huippua että kierrätetään! 🙂 En oo noista kestokasseista kuullutkaan, täytyypä tutkia 🙂

  • Vastaa
    Minna
    20/04/2018 at 21:39

    Se on kyllä totta että niihin ei taida oikein olla muovittomia vaihtoehtoja :/

  • Vastaa
    Minna
    20/04/2018 at 21:40

    Ihan huippua että vietit! Se on ihan totta että pienillä jutuilla kun aloittaa, niin yhtäkkiä huomaa että niillä onkin jo iso merkitys! Harmi ettei teillä ole vielä muovinkierrätystä, omassa talossa on ilo nähdä miten hyvin ihmiset sinne jo lajittelee 🙂

  • Vastaa
    Minna
    20/04/2018 at 21:41

    Kiva kuulla että on! 🙂 Totta kyllä, monista paikoista saa esim pahviboxeissa ruokaa mukaan 🙂

  • Vastaa
    Minna
    20/04/2018 at 21:42

    Sama täällä, että paljon on vielä isompia askeleita otettavana. Mutta pikkuhiljaa hyvä tulee 🙂

Jätä kommentti