Kahvilat ja ravintolat

Aamupalalla uudistuneessa SIS. Deli + Caféssa

sis deli + cafe aamupala

Rakastan kiireettömiä viikonlopun aamupalahetkiä ja kahviloissa istuskelua. Vakiokohteeni aamupalalle on yleensä tunnelmallinen Punavuori, josta löytyy ihastuttavia pieniä kahviloita joka korttelista. Tällä kertaa astuimme ystäväni kanssa sisään uudistuneeseen SIS. Deli + Caféeseen, jonka yhteyteen oli avattu Töölöntöriltakin tuttu Reloven second hand -puoti. Myös kahvilan sisustus ja menu olivat saaneet uuden muodonmuutoksen, joten oli mukava päästä maistelemaan listan uutuuksia. Lauantaiaamu, aamupalaa, ystävän seuraa ja kirppistelyä – parasta!

Aamupalasetistä sai koottua helposti vegaanisen. Oma valintani kohdistui mustikkaiseen smoothiebowliin, siemenleipään punajuurihummuksella, inkiväärijuomaan sekä kauracappuccinoon. Erityisesti leipä + hummus ja smoothiebowl olivat mieleeni!



Aamupalasta lähti hyvin nälkä, mutta viimeisten suupalojen kanssa ei tarvinnut taistella. Ehkä olisin kaivannut lisäksi vielä jonkun pienen makean jälkkärin, jotta lauantaiaamun herkkuhetki olisi ollut täydellinen! Setti kustansi erikoiskahvin kanssa 15,50e, mikä on aika normaali hinta hyvästä ja terveellisestä aamupalasta Punavuoressa. Kiva juttu on myös, että aamiaista on tarjolla koko päivän.

SIS. Deli + Café, Helsinki/Punavuori, Pursimiehenkatu 7

Saatat pitää myös näistä

8 Kommenttia

  • Vastaa
    Mira / Blinger shimmer -blogi
    17/04/2018 at 13:56

    Näyttääpä herkulliselta 🙂

  • Vastaa
    Mia Malmi
    17/04/2018 at 13:56

    Ooh, tuo aamupala pitää käydä testaamassa. Olin Relove Viiskulman avajaisissa, missä sain maistaa tuota herkullista smoothiebowlia. Hyvältä vaikutti! 🙂

  • Vastaa
    Susanna
    17/04/2018 at 14:35

    Kiva vinkki!

  • Vastaa
    Minna
    20/04/2018 at 21:36

    Oi että, varmaan ollut ihanat ne avajaisetkin! 🙂 Smoothiebowl oli kyllä herkkua 🙂

  • Vastaa
    Minna
    20/04/2018 at 21:37

    Oli kyllä hyvää! 🙂

  • Vastaa
    Minna
    20/04/2018 at 21:37

    🙂

  • Vastaa
    Nina / Monta syytä rakastaa
    25/04/2018 at 17:55

    Näyttää kivalta paikalta, joku päivä kyllä vielä maistan itsekin tuollaista smoothie bowlia! 🙂

  • Vastaa
    Minna
    11/05/2018 at 11:30

    Smoothie bowlit on kyllä ihania, kannattaa testata! 🙂

Jätä kommentti