torstai 1. helmikuuta 2018

Kinuskinen marjamoussekakku

Tänään, helmikuun ensimmäisenä päivänä, olen ollut vegaani jo kolme vuotta. En ryhtynyt vegaaniksi yhdessä yössä, mutta suurin piirtein näihin aikoihin loputkin eläinperäiset tuotteet tipahtivat pois ruokavaliostani. Tätä suurta vuosipäivää piti tietenkin juhlistaa kunnon kakulla, joten leivoin ihanan marjamoussekakun kinuskikuorrutteella. Googlettelin tämäntyyppistä kakkua, mutta vegaaniset ohjeet olivat tosi vähissä (en tainnut löytää ainuttakaan). Tämä kakku syntyi siis lähinnä kokeilemalla, mutta lopputulokseen voi silti olla enemmän kuin tyytyväinen. Raikkaiden marjojen ja makean kinuskin yhdistelmä on nimittäin ihan lyömätön!

Tein kakun tällä kertaa korkeampaan, 18 cm halkaisijan irtopohjavuokaan. Tällä ohjeella voi tehdä kakun myös hieman isompaan vuokaan, mutta silloin siitä tulee tietysti vähän matalampi. Täytteen hyydyttämiseen käytin valkosuklaata, mikä tuo kakkuun lisäksi makeutta ja täyteläisyyttä.

Vegaaninen marjamoussekakku kinuskikuorrutteella


Pohja:
100 g digestivekeksejä
50 g margariinia (esim. tummansininen Keiju)

Täyte:
100 g (pakaste)mansikkaa
50 g (pakaste)mustikkaa
2 prk Plantin vispautuvaa kaurakermaa
3 prk Oatly Påmackan -tuorejuustoa
3/4 dl sokeria
1 levy (80 g) iChoc valkosuklaata

Kinuskikuorrute:
2,5 dl Alpro soijavispiä
1 rkl margariinia
2,5 dl fariinisokeria

1. Vuoraa 18 cm irtopohjavuuan pohja leivinpaperilla. 
2. Murskaa keksit ja lisää niiden joukkoon sula margariini. Sekoita ja painele seos vuuan pohjalle ja nosta vuoka jääkaappiin.  
3. Aloita täytteen valmistus sulattamalla marjat ja valuta niistä ylimääräinen neste pois. Soseuta esim. sauvasekoittimella.
4. Vatkaa kulhossa Plantin kaurakerma sähkövatkaimella vaahdoksi. Sulata suklaa.
5. Lisää joukkoon loput täytteen ainekset ja sekoita tasaiseksi. 
6. Nostele täyte irtopohjavuokaan ja laita takaisin jääkaappiin jähmettymään.
7. Valmista sitten kinuskikuorrute. Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja odota välillä sekoitellen seoksen kiehumista.
8. Kun seos alkaa pulpahdella, pienennä lämpöä hieman, mutta anna kuitenkin kiehua reilusti.  
9. Kinuski on valmista noin 10-15 minuutin keittämisen jälkeen liedestä/kattilasta riippuen. Valmiin kinuskin tunnistaa siitä, että kylmään veteen pudottessa pisara kinuskia jää kiinteäksi ja muotoiltavaksi. Älä keitä liikaa, sillä muuten kinuski jähmettyy kovaksi.
10. Jäähdyttele kinuskia hetken aikaa välillä sekoitellen. Kaada kinuski kakun päälle vielä, kun se on juoksevaa. Laita kakku jähmettymään jääkaappiin vielä muutamaksi tunniksi.

 Kakun voi koristella esimerkiksi tuoreilla marjoilla ja aquafaba-marengeilla. ♥

5 kommenttia:

  1. Näyttää niin hyvältä! ♥

    VastaaPoista
  2. Voikohan tän tehdä edellisenä iltana jo valmiiksi?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos koristelet marengeilla, niin ne kannattaa laittaa vasta just ennen tarjoilua ettei vetisty jääkaapissa :)

      Poista