Mietteitä Terveys

3 vuotta vegaanina – näin elämäni on muuttunut

Helmikuun alussa juhlin kolmansia vegaanisynttäreitäni, joten vegaanisesta elämäntavasta on kertynyt kokemusta jo jonkin verran. Ja minulle se on ollut ihan koko elämän mullistava juttu. Tässä tekstissä aion avata tarkemmin veganismin tuomia muutoksia omassa elämässäni – niin hyviä asioita kuin niitä ei-toivottujakin seikkoja. Omalla kohdallani vegaanismi on vaikuttanut paljon terveyteen, mutta myös kokonaisvaltaisemmin käsitykseen koko maailmasta ja elämästä.

Ruokavalio monipuolistui ja rakastuin uusiin makuihin

Usein sanotaan, että vegaaniruokavalio on tosi rajoittunut. Itselläni kävi ihan päinvastoin, sillä uusien kokkailujen ja reseptikokeilujen myötä aloin tykkäämään sellaisista ruuista, jotka olin ennen kiertänyt kaukaa. Tällaisia vanhoja inhokkeja eli uusia suosikkeja olivat esimerkiksi sipulit, bataatti, lehtikaali, pavut, linssit, kurpitsat, munakoiso, hummus ja kukkakaali. Tofusta olin tykännyt aikaisemminkin, mutta nykyään niiiiin rakastan sitä! Makumaailma on laajentunut myös muun muassa intialaiseen, japanilaiseen ja thaimaalaiseen ruokaan tutustumalla. Ja ihme kyllä, yhtäkään eläinperäistä ruokaa ei ole ollut ikävä!

Verenpaine laski, hemoglobiini nousi

Olen aikaisemmin mittauksissa saanut kuulla, että verenpaineeni on viitearvojen ylärajoilla, joskus hieman kohollakin. Arvot ovat olleet suunnilleen 138/85 luokkaa. Näiden muutaman vuoden aikana paineet ovat laskeneet 110/65 lukemiin, jotka ovat terveyden kannalta oikein ihanteelliset! Hemoglobiinini taas on ollut aikaisemmin matalampi, n. 120, mutta nykyään se huitelee jossain 140 tietämillä. Alhaisen verenpaineen takia välillä huippaa nopeasti noustessa, mutta onneksi terveyden kannalta matalasta verenpaineesta on kuitenkin pelkästään hyötyä!

Treeni kulkee ja voimatasot kasvaa

Olen käynyt kuntosalilla vuodesta 2011 asti, enkä ole koskaan saanut samanlaisia tuloksia kuin parin viime vuoden aikana. Tankoon saa kasata painoja ennennäkemättömällä tahdilla ja treenistä palautuminen on huomattavasti nopeampaa. On ihana tunne, kun kroppa toimii oikein oikeanlaisella ruokavaliolla! Eipä ihme, että monet menestyneet huippu-urheilijat, kuten Venus Williams, Tia Blanco, Lewis Hamilton ja Mike Tyson ovat valinneet vegaanisen ruokavalion.

Flunssa iskee enää harvoin

Tämän vaikutuksen huomasin lähes heti uuden ruokavalion myötä. Ennen vegaaniksi ryhtymistä nappasin flunssapöpön varmaan jokaisesta ovenkahvasta ja olin kipeänä vähintään kahden kuukauden välein. Siis oikeasti, miten iso osa elämästä onkaan kulunut kurkkukivussa tai nenää niiskuttaen! Nyt kolmen vuoden aikana olen ollut flunssassa ehkä kolme kertaa, joten kipeilyt ovat vähentyneet ihan minimiin. Sattumaa tai ei – tämä on mahtava muutos!

Mieli on kevyt, mutta silti ahdistaa

Enää ei tarvitse potea huonoa omaa tuntoa, vaan voi rehellisesti olla ylpeä omista valinnoistaan. Tämä koskee erityisesti eettisyyttä ja ympäristöä, kun tietää ettei ole enää osallisena järkyttävään eläinten massamurhaan tai planeetan saastuttamiseen. Toisaalta taas näin empaattisena olentona on raskasta katsella vierestä muiden välinpitämättömyyttä ja jopa lihansyönnillä kerskailua. Vegaanina olisi tärkeää pystyä olemaan ajattelematta liikaa, jotta liian kova ahdistus ei saisi valtaansa. Pitää sitkeästi jaksaa uskoa siihen, että maailma muuttuu vaikka yksi nyhtispaketti kerrallaan!

Elämää arvostaa uudella tavalla

Tämä varmaan kuulostaa sekaanien korvaan ihan huuhaalta, mutta veganismin myötä kokee eräänlaisen “valaistumisen” ja tajuaa, että näin asioiden kuuluukin olla. Tällöin ainoa mielessä käyvä ajatus onkin, että miksi en tehnyt tätä aikaisemmin! Ikävin vaihe alkaa siitä, kun muut ympärillä olevat eivät pysty millään käsittämään asioita samalla tavalla kuin itse ja maailman tuska saa vegaaninpoikasen valtaansa. Veganismin myötä ajatus tasa-arvosta nousee ihan uusille leveleille, eikä mitenkään pysty enää ymmärtämään sekaanien ajatusmaailmaa. Ajattelinko minä joskus todellakin niin, että esimerkiksi kanoja on ok syödä, vaikka koiria ei?

Kuva: http://thevegancalculator.com/

Kolmessa vuodessa olen säästänyt vegaaniruokavaliolla saman verran vettä, kuin mitä kuluisi päivittäisiin 10 minuutin suihkuihin ihmisen koko elämän aikana! Lisäksi säästämälläni viljamäärällä ruokkisi myös aika monta lasta kehitysmaissa. Tärkein itselleni on kuitenkin eläimet. Olen säästänyt tähän mennessä 1095 eläintä kärsimykseltä ja kuolemalta – ja yhden ihmisen teoilla ei muka ole merkitystä!

Mitä ajatuksia nämä asiat teissä herättää? Oletteko itse veganismin myötä kokeneet samantyyppisiä vaikutuksia?

Saatat pitää myös näistä

14 Kommenttia

  • Vastaa
    Reetta
    19/02/2018 at 22:46

    Samoja ajatuksia mullakin, just se, että miten oon voinut ajatella että on ok syödä kanoja (muttei koiria)? Maailmantuska on myös tuttu tunne ja yritän muistuttaa itseäni siitä, että pienetkin valinnat on hyvästä! Itse en ole täysin 100% vegaani, toisinaan harvoin maitotuotteita saatan syödä jos oikein haluan, mutta ajanmyötä oon huomannut sen että yhä vähemmän sitä oikeastaan haluaa mitään eläinperäistä syödä. Itse aloitin muutoksen viime kesänä ja onhan tää ollut opettelua ja totuttelemista, mutta hyvässä mielessä. Itselle kävi myös niin, että entinen nirso on muuttunut kaikkiruokaiseksi vegaaniksi :–D Olisi mielenkiintoista tietää miten vaikuttanut omaan terveyteen tämä vaihdos, oma olo tosin on mielestäni parempi ja kevyempi!

  • Vastaa
    Minna
    19/02/2018 at 23:27

    Aivan, vaikka joku asia tässä yhteiskunnassa olisikin normaaalia, voi se silti olla väärin. Varsinkin nyt kun on kohistu Korean koiranlihan syömisestä, niin itse en nää siinä mitään eroa vaikka nautaan tai kanaan.

    Muutosta ei onneksi tarvitse tehdä kerralla, vaan pienet askeleet on just paljon pysyvämpiä! 🙂 Haha, vegaaniruokavaliossa on siis jotain houkuttelevaa, kun yhtäkkiä alkaakin eri kasvikset maistua 😀 Musta on tosi mielenkiintoista käydä mittaamassa joitain arvoja, niistä kun näkee aika hyvin terveydentilan. Vaikka oma hyvä olokin kyllä kertoo jo paljon 🙂

  • Vastaa
    Hanna
    20/02/2018 at 11:26

    Hienoa, miten hyvin se sullekin sopii! 🙂 Itse olen nyt myös reilut kolmevuotta ollut erossa lihasta, joskaan en koko aikaa täysin vegaani. Sairas en ole sen jälkeen ollut valehtelematta KERTAAKAAN. Uskon sen olevan tähän vahvasti yhteydessä sillä äidilläni on täysin sama juttu :D. Muut ympärillä kuitenkin sairastelee ja viime syksynä uudessa opiskelupaikassani jokaikinen luokaltani sairastui peräjälkeen samaan tautiin (uusi paikka, uudet bakteerit), mutta minäpä säästyin siltäkin!

  • Vastaa
    Sofia
    20/02/2018 at 17:24

    En oo koskaan saamut flunssia tai muita helposti, MUTTA mun refluksitauti voi paljon paremmin kasvisruokavaliolla. En tarvitse lääkkeittä enää kuin joskus harvoin. Vegaani en ole, koska esim. syön mökillä itsekalastettua kalaa. Kotona on myös vielä tehtävää perheen kanssa. Perhe ei suostu hyväksymään, etten juo enää lehmänmaitoa vaan soijamaitoa. Toivottavasti joskus ymmärtäisivät.

    ♡:llä valoloytyy.blogspot.fi

  • Vastaa
    Ida // Mutsi ja Murupullat
    20/02/2018 at 19:53

    Ihanaa ja onnea, hyvää vegesynttäriä!
    Itse en ole toistaiseksi luopumut kaikesta (juustot ja lähituotettu luomuliha silloin tällöin) mutta silti koen voivani paremmin. Suurimman muutoksen huomaan mun ihossa. Kutiseva ja hilseilevä päänahka on muisto vain nyt kun syön paremmin.
    Ps. Ihastuin sun blogin ulkoasuun. <3

  • Vastaa
    Karoliina Kazi
    20/02/2018 at 23:51

    Ihanaa vegesynttäriä! Mielenkiintoista lukea sun kokemuksista ja on oikeesti ihan mahtavaa mitä tuloksia jo kolmessa vuodessa saa aikaan!

  • Vastaa
    isivuosi
    21/02/2018 at 13:10

    Pikku hiljaa matkalla kohti vegaaniutta, hitaasti ja kompuroiden mutta eteenpäin

  • Vastaa
    Minna
    22/02/2018 at 21:37

    Vautsi, ihan mahtava kuulla! Sanokoot lääkärit tai tutkimukset mitä vaan, mutta kyllä sen omasta olosta parhaiten tietää 😀 Ihan huippua kyllä että noinkin "pienellä" muutoksella saa sairastelun loppumaan tai ainakin vähentymään radikaalisti 🙂

  • Vastaa
    Minna
    22/02/2018 at 21:41

    Oi vitsi, ihan huippu juttu! Mulla on kans välillä refluksityyppistä oireilua (särkylääkkeistä), joten tiedän miten inhottavaa se on. Mahtavaa että oot löytänyt avun kasvisruuasta! 🙂 Tuo on kyllä harmi, että ihmisillä kestää sopeutua toisten tekemiin valintoihin. Onneksi kuitenkin mielipiteet muuttuu, ehkä he itsekin muutaman vuoden päästä ovat soijamaidon kuluttajia 😀

  • Vastaa
    Minna
    22/02/2018 at 21:44

    Kiitos! ♥ Huippu juttu että oot saanut apua iho-ongelmiin 🙂 Multa myös katosi satunnainen ihottuma veganismin myötä, joten ruokavaliolla on kyllä iso merkitys ihon kuntoon.

    Hihi, ihana kuulla ♥

  • Vastaa
    Minna
    22/02/2018 at 21:45

    Kiitos! 🙂 Joo tää vegeily on kyllä mukavaa kun huomaa niin paljon positiivisia muutoksia ♥

  • Vastaa
    Minna
    22/02/2018 at 21:48

    No mutta hiljaa hyvä tulee! Paljon tsemppiä, pienetkin valinnat auttaa jo paljon 🙂

  • Vastaa
    Julia / Kotiportailla
    22/02/2018 at 21:55

    Hyvää vegesynttäriä! Minusta ei varmaan koskaan olisi täysin vegaaniksi, mutta ehkäpä sitä kannattaisi aina välillä kokeilla, pitää vaikka vegeviikko!

  • Vastaa
    Minna
    05/03/2018 at 20:11

    Kiitos! Vegeviikkoa kannattaa ehdottomasti kokeilla, saa ainakin vähän vaihtelua perusruokiin 🙂

Jätä kommentti