keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Kalarakkaan soppa

Kalakeitto oli yksi lapsuuden suosikkiruuistani ja sen makua on kieltämättä ollut toisinaan ikävä. Päätin kokeilla kalakeiton valmistamista vegaanisena ja se onnistuikin odotettua helpommin. Makukin on tässä sopassa kohdillaan ja todellakin tunnistettavissa! Kala on keiton reseptissä korvattu kylmäsavutofulla ja täyteläisyys tulee kaurakermasta. Käytin keitossa sipulilla maustettua kaurakermaa, mikä oli väriltään ruskeaa, joten jos haluaa valkoisemman liemen, kannattaa käyttää tavallista kaurakermaa ja lisätä halutessaan tuoreen sipulin määrää makua tuomaan.

Vegaaninen kalakeitto (neljälle)

1 l vettä
Kasvisliemikuutio
Punasipuli
10 keskikokoista perunaa
5 pientä porkkanaa (tai 3 isoa)
2,5 dl kaurakermaa (sipulilla maustettua)
1 pkt Jalotofun kylmäsavua
Keijua/öljyä paistamiseen
Suolaa maun mukaan
Ripaus mustapippuria

1. Laita vesi kiehumaan kattilaan liemikuution kanssa. Kuori ja pilko porkkanat ja sipuli ja lisää joukkoon.
2. Porkkanoiden kypsyessä kuori ja kuutioi perunat  ja lisää kattilaan.
3. Kuivaa tofusta ylimääräinen vesi talouspaperiin ja leikkaa pitkulaisen muotoisiksi paloiksi. Ruskista tofupaloja hetki rasvassa pannulla, jotta ne saavat kauniin ruskean pinnan. Älä kuitenkaan paista liikaa, sillä tofu saa olla keskeltä pehmeää.
4. Lisää tofupalat, kaurakerma ja mausteet kattilaan ja keitä vielä n. 15 minuuttia tai kunnes porkkanat ja perunat ovat pehmenneet.

Tämä soppa pääsee ehdottomasti uudeksi lisäykseksi helppojen ja edullisten arkiruokien joukkoon omassa keittiössä. Kerro ihmeessä, aiotko sinäkin kokeilla ja mitä tykkäsit! :)

6 kommenttia:

  1. Hauska idea!! Tätä pitää testata :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, toivotaan että maistuu! :)

      Poista
  2. Kuulostaa hyvältä! Voisin vaikka kokeilla. :)

    sekavege.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä hyvää, kokeile ihmeessä! :)

      Poista