Halloween lähestyy ja senpä vuoksi on kiva vähän hullutella keittiönkin puolella. Halloween-juhlien tarjoiluiksi valmistuu helposti esimerkiksi nakkimuumioita sekä kakalta näyttäviä marenkileivoksia, joiden reseptit löytyvät alta. Muumiot syntyvät vegaanisista nakeista sekä valmiista lehtitaikinasta ja marengeissa puolestaan maistuu jännittävä salmiakin ja suklaan yhdistelmä.
Vegaaniset nakkimuumiot (10 kpl)
10 kasvisnakkia (itse käytin Bon Vegan -merkkisiä)
1 pkt vegaanista lehtitaikinaa (esim. Pirkka)
1. Aloita tekemällä nakkeihin viillot käsien ja jalkojen mukaisesti.
2. Leikkaa lehtitaikinasta n. 1 cm paksuisia suikaleita ja venytä niitä hieman pidemmiksi.
3. Kierrä taikinasuikaleita nakkien ympärille. Jätä päähän hieman tilaa silmille.
4. Paista muumiot 200 asteessa n. 15 minuuttia tai kunnes ne saavat hieman väriä.
5. Lisää jäähtyneille muumioille silmät esim. majoneesilla tai ketsupilla.
Vegaaniset salmiakkisuklaamarengit (n. kaksi pellillistä)
1,5 dl kikhernepurkin lientä eli aquafabaa
1,5 dl sokeria
2 tl sitruunamehua
n. 20 turkinpippuria
3 rkl kaakaojauhetta
1 prk soijavispiä
1 levy Pandan tummaasuklaata
(sokeria)
1. Aloita valmistamalla marenkipohjat. Vatkaa ensin kikherneliemi vaahdoksi, jonka jälkeen sekoita joukkoon sokeri ja sitruunamehu. Jatka vatkaamista kunnes vaahto on kovaa ja kiiltävää.
2. Lisää joukkoon hienonnetut turkinpippurit sekä siivilöity kaakaojauhe.
3. Pursota leivinpaperin päälle haluamasi kokoisia pyöreitä kasoja. Mitä löysempää vaahto on, sitä enemmän marengit leviävät vielä uunissa.
4. Paista marenkipohjia 100 asteessa noin 1,5 tuntia ja anna niiden vielä kuivahtaa pellillä ennen paperista irroittamista. Kiertoilmauunissa voit paistaa useamman pellillisen kerralla.
5. Valmista suklaatäyte vatkaamalla soijavispi vaahdoksi ja lisäämällä joukkoon sulatettu suklaa. Lisää vielä halutessasi makeutta sokerilla.
6. Pursota suklaatäyte marenkipohjien päälle kakannäköisiksi kasoiksi. Tarjoile marengit heti, sillä ne pehmenevät nopeasti.
Muumioiden ja kakkakasojen lisäksi omasta kammottavasta halloween-pöydästämme tulee löytymään ainakin aivokuppikakkuja ja guacamolea oksentava kurpitsa…
Ei kommentteja