Kesällä talteen kerättyjä marjoja on ihana nautiskella näin syksyisin esimerkiksi piirakan muodossa. Olen onnekkaassa asemassa, sillä äitini käy mustikkametsässä ahkerasti ja pakkaseni täyttyy marjoista kuin itsestään. Oma suosikkini on vegaaninen mustikkapiirakka, joka valmistuu helposti muutamista raaka-aineista. Täytteeseen tulee soijarahkaa, mikä tekee piirakasta ihanan mehevän ja täyteläisen.
Teen piirakkapohjan usein kaurajauhoista, jolloin se sopii paremmin herkkävatsaisellekin. Kun leivonnassa käyttää puhdaskaurasta valmistettuja kaurajauhoja, sopii piirakka myös gluteenittomalle. Kaura ja mustikka sisältävät myös paljon kuitua, joten tätä herkkua voi syödä palan jos toisenkin hyvällä omalla tunnolla!
Vegaaninen mustikkapiirakka (gluteeniton)
3 dl gluteenittomia kaurajauhoja
75 g vegaanista margariinia (esim. tummansininen Keiju)
1 tl leivinjauhetta
3/4 dl sokeria
5 dl mustikoita
1 rkl perunajauhoja
400 g Alpro go on -rahkaa
n. 0,5 dl sokeria
1. Vuoraa 24 cm irtovuoan pohja leivinpaperilla tai jos käytät tavallista piirakkavuokaa, voitele se margariinilla.
2. Sekoita pohjaa varten kaurajauhot, leivinjauhe ja sokeri kulhossa. Nypi sekaan pehmennyt margariini. Levitä taikina sormin vuoan pohjalle ja reunoille.
3. Sekoita seuraavaksi (jäiset) mustikat ja perunajauho keskenään ja levitä pohjan päälle.
4. Lisää kulhoon rahkavalmiste ja mausta sokerilla. Levitä rahka tasaisesti mustikoiden päälle.
5. Paista piirakkaa 175 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Anna jäähtyä hyvin ennen leikkaamista.
Testaa myös näitä helppoja leivonnaisia:
Ei kommentteja