lauantai 21. lokakuuta 2017

Miten minusta tuli vegaani?

Jo lapsuudessa sain kasvaa erilaisten eläimien ympärillä, sillä naapurustossamme asui paljon koiria ja kissoja. Myös mummoni vuotta minua vanhempi chihuahua kuului lempikavereihini pienestä pitäen. Kotona meillä oli gerbiileitä, kaneja ja tuliliskoja sekä myöhemmin vielä kaksi chihuahuaa, jotka ovat elämäni tärkeimpiä ilostuttajia vielä tänäkin päivänä. Rakkaus eläimiä kohtaan ei kuitenkaan rajoittunut pelkästään lemmikkeihin, vaan rakastin myös possuja, lehmiä, jäniksiä, lintuja ja sammakoita. Ulkona leikkikavereitani olivat isot koppakuoriaiset, ravut, rupikonnat ja sisiliskot. Tiesin aina parhaat paikat näiden suloisuuksien bongaamiseen.

Ruokavalion suhteen kaikki alkoi huomaamatta oikeastaan jo ala-asteella. Kouluruuista pinaattiletut ja erilaiset puurot olivat suurinta herkkuani. Sen sijaan maksalaatikot, uunimakkarat ja kanaviillokit taittelin poikkeuksetta piiloon lautasliinan sisään. Opettajien tarkkaillessa yritin niellä lihanpaloja pureskelematta veden avulla. Maitoa en juonut, sillä sen haju yhdistettynä makean rasvaiseen makuun sai etomaan. Muistan myös, että kotonakin saatoin kerätä sitkeää liharuokaa poskiin kuin hamsteri konsanaan ja käydä kiitokset mutistuani tyhjentämässä varastot vessanpönttöön.

Yläasteelle siirtyessä lopetin punaisen lihan syömisen, sillä possujen ja lehmien tappaminen ruuaksi alkoi tuntua väärältä. Meillä ei myöskään kotona syöty nautaa tuohon aikaan. Kasvisruoka koulussamme oli melko ala-arvoista, joten toisinaan jouduin elämään perunalla, salaatilla ja näkkileivällä. Onneksi tänä päivänä kasvisruoka on ainakin useimmissa kouluissa huomattavasti monipuolisempaa. Yläasteella aloin kiinnostumaan myös eläinten oikeuksista kiitos internetin, jonka yhdistäminen ei ollut enää liian vaivalloista.

Seuraavan kerran ruokavalioni alkoi muuttua 18-vuotiaana omilleni muuttaessa. Opiskelijabudjettiin eivät sopineet kalliit kana- ja kalaruuat, joten huomasin syöväni kotona hyvin kasvipainotteisesti. Halpoja vaihtoehtoja olivat esimerkiksi soijarouhe, pavut ja kauden kasvikset. Yhteen aikaan söin fitnessbuumin vuoksi purkeittain maitorahkaa, mikä tuntuu näin jälkeenpäin aivan naurettavalta. Pikkuhiljaa myös maitotuotteet alkoivat vaihtua kasvipohjaisiin enkä kiikuttanut kaupasta enää kananmuniakaan. Viimeinen niitti lihan jättämiselle oli lihaton lokakuu tasan kolme vuotta sitten ja sitä seurannut tammikuun vegaanihaaste. Vielä vegaanihaasteen aikanakin ajattelin, etten voisi koskaan elää ilman juustoja, Fazerin sinistä tai Ben & Jerry's jäätelöä.

Mutta toisin kävi. Vegaanihaaste oli aivan loistava keino lisätä omaa tietämystään niin ruokavalion monipuolisuuteen kuin eettisiin kysymyksiin liittyen. Maitoteollisuuden salaisuuksien paljastuessa en enää todellakaan halunnut kuluttaa lehmän eritteitä edes suklaan muodossa. Ja voin luvata, että kun on ollut muutaman kuukauden ilman juustoja, niin jo pelkkä haju alkaa ällöttää. Voin omasta kokemuksesta suositella haastetta kaikille, joita vegaanisuus kiinnostaa, mutta ei oikein tiedä, mistä aloittaa. Vegaanihaasteessa saa joka päivä sähköpostiin uutiskirjeen, joka tarjoaa tietoa ruokavalion oikeaoppisesta koostamisesta sekä kasapäin herkullisia reseptejä.

Vegaaniksi ryhtyminen on ollut varmasti yksi elämäni parhaimmista, ellei jopa paras päätös. Veganismin tuomaa tunnetta on vaikea pukea sanoiksi, mutta se on ikäänkuin eräänlainen puhdistautuminen kaikesta väkivallasta, kuolemasta ja omaa kehoa fyysisesti ja psyykkisesti rasittavasta kuormasta. Asiat tavallaan näkee aivan uudessa valossa ja oivaltaa, mikä on parasta omalle itselleen ja ympäristölleen. ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti