Eilinen sunnuntaipäivä hurahti kokonaan I Love Me -messujen merkeissä. Kauan odotettuun messupäivään kuului uutuustuotteiden maistelua, ostoksia, yllätyspalkintoja sekä tuttujen kanssa jutustelua. Oli ilahduttavaa nähdä hurja määrä vegaanisia tuotteita niin kosmetiikan kuin ruokatuotteidenkin joukossa. Messuilla ei ehtinyt kovinkaan kauaa kierrellä ilman käsivarsille kertyviä pussukoita, sillä valikoimaa riitti silmänkantamattomiin. Nälkä ei myöskään ehtinyt yllättää, koska maistiaisiakin oli tarjolla runsaasti. Suosikkiosastojani olivat etenkin Foodin, Puhdistamo, CocoVi, House of organic ja NHS (mm. Lavera ja Lilly’s Eco Clean).
CocoVin osastolta löytyi lounaaksi quinottoa, johon tuli punajuurihummusta, avokadopyreetä ja cashew-currykastiketta. Samantapaista voisin koittaa tehdä kotona itsekin 🙂
Messuilta lähti mukaan muun muassa raakasuklaaherkkuja, pähkinöitä, teetä, pitaleipiä, patukoita ja inkiväärimehua. Nuo Foodinin raakasuklaalla kuorrutetut inkivääripalat ovat ihan tajuttoman hyviä! Lisäksi kannoin kotiin myös uusia Happy Cocon kookosjugurtteja jokaista makua.
Kosmetiikan ja kodin puolelta ostin hyvässä tarjouksessa olleita Lilly’s Eco Cleanin siivousaineita, jotka ainakin nopean testauksen jälkeen vaikuttavat tosi hyviltä. Lisäksi täydensin kosmetiikkavarastoja Ben & Annan luomudödöllä sekä Evolven ihanan suklaisella kasvonaamiolla. Yliopiston apteekin osastolta lähti mukaan vielä vegaanisia C-vitamiini + sinkki tabletteja flunssakauden varalle.
Kertokaa ihmeessä, jos olitte messuilla ja mitä kaikkea kivaa löysitte? 🙂
2 Kommenttia
Hanna
24/10/2017 at 09:30Oh, kai maistoit pipariraakasuklaata? it was a bomb, nam!😍 Mutta oli kyllä kivat messut ja paljon tarttui etenkin patukoita matkaan tarjouksista! Samoin vegeprodejauheita,kun edullisemmin sai. Tuo Cocovin ruoka-annos oli myös mieletön!
Minna
24/10/2017 at 09:35Joo maistoin, se oli niiiin hyvää! Olisin ostanut kotiinkin, mut se oli päässy loppumaan! Täytyy jouluks ettiä sitä jostain 😍 Jep, oli kyllä hyviä tarjouksia ja uusia protskujakin oli ilmestyny vaikka mitä 🙂