Joulu

Ensimmäinen jouluillallinen

vegaanin joulu

Vietetään poikaystävän kanssa jouluaatto eri kaupungeissa, joten haluttiin tänään syödä yhdessä jouluillallinen näin etukäteen. Ei olla kumpikaan erityisesti perinteisen jouluruuan ystäviä, joten porkkanalaatikkoa tai rosollia ei meidän pöydästä löytynyt. Sen sijaan illallinen koostui porkkala-tuorejuusto-ruisleivistä, kermaperunoista, bataattilaatikosta, vihersalaatista ja “aura”juustosta. Tofukinkku on tarkoitus valmistaa vasta aatonaattona, joten huijattiin vähän ja ostettiin kaupasta valmiita Hälsans Kökin soijapyöryköitä. Noita pyöryköitä tulee muutenkin ostettua välillä ja ne on kyllä ihan älyttömän hyviä! Illallisen kruunasi vielä superhyvä vegaaninen luomuvalkkari.


Tein tänä jouluna ensimmäistä kertaa porkkalaa (porkkanalohta) ja oh my god, ei todellakaan ensipuraisulla uskoisi porkkanaksi! Tulee jopa vähän hämmentynyt olo, että voiko tätä oikeesti syödä vai onko tää oikeeta kalaa. Ulkonäkö ja maku on kyllä just niin kuin kylmäsavulohella! Täytyy muistaa pakata tätä perheenkin ihmeteltäväksi.



Jälkkäriksi tehtiin glögikookospannacottaa Chocohilin reseptillä, mutta käytettiin punaisen glögin sijaan vaaleaa glögiä. Maistui ihanan kermaiselta ja ihan joululta!
 

Nyt vatsa piukeana sohvalle viltin alle ja joululeffa pyörimään ♥ Jee, enää kaksi yötä! Miten teidän jouluvalmistelut sujuu?

Saatat pitää myös näistä

Ei kommentteja

    Jätä kommentti